Se oli nyt sitten tässä tämän blogin pito, ainakin toistaiseksi. Blogin perustin, jotta voisin avata itselleni ajatuksian liittyen Nipsun sukupuolenkorjausprosessiin. Kohta on vuosi kulunut siitä, kun hän kertoi minulle kokemuksestaan, ja siitä lähin olen asiaa läpikäynyt täällä ja muualla. Nyt kuitenkin on jo muutama kuukausi tuntunut siltä, ettei asiassa ole enää mitään kirjoittamisen arvoista, mikä tarkoittaa sitä, ettei asia minua enää oikeastaan mietitytä eikä täten synny kirjoittevaakaan. Voisi kai sanoa, että tilanne on normalisoitunut. Siksi lopetan tämän nyt tähän. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka kirjoitettavaa tulisikin, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole. Jätän tämän nyt kuitenkin toistaiseksi julkiseksi, joten he joita aihe kiinnostaa voi ajatuksiani täältä lukea.
Olen perustanut uuden blogin uudella nimellä muualle, joten jos haluat seurata uutta blogiani jätä ihmeessä sähköpostiosoitteesi ja pieni esittely itsestäsi kommenttiosioon, niin annan osoitteen sinulle. En julkaise kommentteja, jolloin kommenttisi ei muille näy.
Kiitos kaikille kävijöillä ja lukijoille! Mahdollisesti nähdään uudessa blogissani!
Aikamoista. Kirjoittelu on jäänyt todella vähälle. Pitäisiköhän aktivoitua taas? Olen kyllä miettinyt blogin lopettamistakin. En oikein näe enää mitään syytä kirjoittaa. Tämä nyt on tällaistä eipäsjuupas vuoristorataa, etten oikein tiedä mitä tehdä, lopettaako vaiko eikö. Toisaalta tätä on ihan mukava ylläpitää, mutta toisaalta minulla on jo "kirjekaveri" jonka kanssa voi ajatuksia vaihdella, joten blogin merkitys ajatusten purku paikkana monesti jää toiseksi.
No nyt täällä kuitenkin olen, joten niitä kuulumisia. Mulle kuuluu ihan hyvää, joululomalla on ollut mukavaa ja leppoisaa. Olin tainnut olla myös ihan kilttinä sillä kaikkea kivaa ja tarpeellista tuli joululahjaksi saatua. Tumma suklaa ja punkku on viime päivinä myös maistunut hyvältä. Huomenna tietysti alkaa arki päiväksi, kunnes taas voi viikonloppuna ottaa rennosti. Tämä on myös ollut lukutoukan kulta-aikaa kun voi syventyä muihinkin kuin koulukirjoihin. Tällä hetkellä lukemistossa Pauliina Rauhalan Taivas Laulu, suosittelen lämpimästi. Huomenna täytyy kyllä heti aamusta lähteä ulkoiluttamaan uuden uutukaista sykemittaria, jotta ei aivan pääse laiskistumaan.
Joulua emme Nipsun kanssa ole vielä kertaakaan viettäneet yhdessä, sillä hän on aina joulut töissä Lapissa mutta eiköhän yhteisiä jouluja vielä joskus tule. Toki olisi ihana viettää joulu rakkaan kanssa, mutta tuo joulupesti Lapissa nyt sattuu olemaan Nipsulle oma tärkeä juttu ja on ollut jo vuosia niin ymmärrän sen täysin että hänelle se on se oikea tapa viettää joulua ja siellä hän haluaa olla. Minä vietän jouluni taas omaan tapaani perheen kanssa.
Sanotaan että uusi vuosi tuo uudet kujeet ja vuosi 2014 uusia tuulia totisesti meillekin tuo. Nipsulla on nimittäin heti Tammikuun alussa käynti Tayssissa, jolloin hän saa diagnoosin, lähetteet hormonipolille ja mastektomiaan sekä mahdollisuuden nimen vaihtamiseen. Pitkä odotus vihdoin ja viimein palkitaan. Kyllähän se myös jännittää, että mitä kaikkea ne hormonit saavat puolisossani aikaan. Jännitys on kyllä pääosin positiivista. Ehkä sitten tulee taas kirjoiteltua kun jotain uutta tapahtuu. Hauska seurata muutoksia näin puolison näkökulmasta.
Viime viikolla Nipsulla oli taas käynti Tampereella. Sattui hyvin, kun aika oli perjantaina, niin lähdin minäkin mukaan ja vietettiin mukava viikonloppu, ensin perjantai päivä Tampereella ja illaksi mentiin Helsinkiin.
Pyhäinpäivän vuoksi lauantaina oli kaupat kiinni, mikä toisaalta oli todella hyvä asia meidän shoppailualttiuden tietäen, mutta kyllähän sitä sai silti tyydytettyä pienen materialistin himon, sillä Helsingin messukeskuksessa oli sinä viikonloppuna juuri meidän onneksemme SkiExpo -messut! Voi sitä onnenpäivää kun se asia tajuttiin. Heti aamusta viipotettiin sinne, ja kyllähän siellä sai muutaman tunnin helposti kulumaan. Siellä oli vaikka mitä laskukamaa suht halvalla, mutta kovalla itsekurilla sain itseni sieltä tyhjin käsin lähtemään, mukaan lähti vain varvassukat fivefingers kenkiin ja metritolkulla lakua. Nipsu ei ollut ihan niin hyväonninen, mutta oikeutimme sen sillä, että joulu on tulossa. Hih.
Sen verran Nipsun Taysin reissusta, että käynti oli ohi tunnissa ja se meni erittäin hyvin. Voip olla, että diagnoosin saaminen on lähempänä kuin ajattelimmekaan, sillä hoitohenkilökunta ei näe tarvetta kartoittaa Nipsun mielenliikkeitä sen suuremmin. Siitä mitä se sitten tarkoittaakin, tiedämme lisää kolmen viikon kuluttua kun Nllä on seuraava käynti polilla.
Oli muuten hauska kun psykiatri tuli pahoittelemaan minulle käynnin loputtua etteivät olleet hoksanneet pyytää minua mukaan käynnille. Emme mekään Nipsun kanssa tajunneet, että sinne edes voisi kukaan muu tulla, joten emme ymmärtäneet edes sellaista ehdottaa. Ensi kerralla sitten. Mukavan oloisia työntekijöitä tuntuu siellä muuten töissä olevan. Enkä kyllä ole yhtään negatiivista sanaa heistä Nipsun suusta kuullutkaan.
Tämä syksy on viuhahtanut ohitseni aivan tietämättäni. Vastahan tulimme takaisin kotiin 3,5kk kestäneeltä reissultamme. Syksyyn on mahtunut naurua, iloa ja onnellisuutta, mutta myös itkua, harmitusta, väsymystä ja stressiä. Ihmismieli on siinä mielessä jännä, että kun yhdestä stressin aiheesta on päässyt, se ottaa jo toisen tilalle. Vähintään jos ei heti ole uutta aihetta valmiina, niin sitten sellaisen se keksii. Hassua tässä on se, että aiemmin en ole turhia stressaillut ja yleensä ajattelen asioiden menevän omalla painollaan, mutta nyt kuluneen syksyn aikana joku pieni stressierkki on asuttanut mieleni. Olenko kasvanut vain aikuiseksi? Vai onko liian moni asia kasautunut nyt vain tähän samaan rytäkkään?
En tiedä edes mistä aloittaa ja jaksanko (uskallanko) edes kaikkea tänne kirjoittaa. Tämän blogin perustin paikaksi, jossa voin tuntojani Nipsun prosessiin liittyen vuodattaa. Kuitenkin olen huomannut, että jostain syystä tieto siitä, että kuka tahansa voi kirjoitukseni lukea, sensuroi ajatukseni, eikä ne tähän näytölle tahdo millään pusertua tekstin muotoon. Tuomituksi tuleminen ajatusteni perusteella taitaa sensuroida tekstiäni eniten. Toisaalta taas voi olla, että siellä jossain on ihmisiä, jotka mahdollisesti voivat samaistua tuntoihini ja pitävät tuntojani aivan oikeutettuina. Mielessäni kävi myös ajatus siitä, että ehkä olenkin itse tekstini suurin sensuuri. Ehkä tuntoni ovat niin kauan mielenisopukoissa pois päiväjärjestyksessä kun en niitä mihinkään auki kirjoita. Tai ehkä tuntemukseni ovat liian kipeitä / salaisia (?) tuotavaksi päivän valoon. Menipä syvälliseksi! huh.
Ehkä tästä lähin keskitynkin vain positiivisiin ja mukaviin asioihin, mitä elämässämme tapahtuu. Siihen kuinka hyvin asiat ovat! Miksi rypeä kaiken maailman ikävissä ajatuksissa kun kuitenkin niitä hyviä asioita tälläkin hetkellä on tuplasti enemmän. Mottonani on toiminut jo kauan sanonta: Every cloud has a silver lining. Miksi olen unohtanut tämän? Onko minuunkin alkanut iskostua tämä paljon puhuttu suomalainen melankolia? No en aio sen ainakaan ottaa ylivaltaa, vaan bloggailen niistä hyvistä asioista! Ihan mahtavaa viikon jatkoa teille kaikille lukijoille!
Ollaan Nipsun kanssa laskeskeltu ja pyöritelty päivämääriä tässä viime aikoina. Voihan se olla, ettei tämä ole hirveän fiksua, jos ne päivämäärät tai edes kuukaudet ei menekään niin kuin ollaan suunniteltu. Toki olemme koittaneet laittaa aina kuukauden lisää sinne ja toisen tänne, mutta aina voi tulla viivytyksiä, syystä tai toisesta. Kysehän on siis aikataulusta, milloin mahdollisesti Nipsu saisi diagnoosin ja ne kauan odotetut testot alkaisivat.Voi myös olla, että tässä mennään kovaa vauhti pers edellä puuhun ja kolaus voi olla kova, jos hoitojen alkaminen siirtyykin monella kuukaudella eteenpäin, mutta ainakin tiedostamme riskit ja osaamme varautua. Saahan sitä haaveilla ja suunnitella tulevaa. Liekkö siinä mitään väärin on.
Tässä kuitenkin tähän mennessä tapahtunut ja suunniteltu tuleva.
22. helmikuuta 2013: Lääkäriaika YHTSllä ja lähetteen haku.
Kevät 2013: Tuli tieto, että lähete on vastaanotettu ja hoitokontakti tulee olemaan Tampereen transyksikössä.
6. elokuuta 2013: Ensimmäinen aika Transpolilla sairaanhoitajan luona.
16. syyskuuta 2013: Toinen aika sosiaalityöntekijän luona.
1. marraskuuta 2013: Tulee olemaan kolmas aika psykiatrin luona.
Seuraavaksi meidän oman mielikuvituksen ja armottoman räknäämisen tuote.
joulukuussa 2013: neljäs aika psykiatrin luona.
tammikuussa 2014: viides ja näin ollen viimeinen aika ennen hoitoneuvottelua.
maaliskuussa 2014: hoitoneuvottelu ja mahdollinen diagnoosin saanti sekä nimen vaihto
huhtikuussa 2014: hormonipolikäynti ja testosteroni resepti
Aika näyttää mitä tuleman pitää, mutta pidetään sormet ja varpaat ristissä, että lopputulema olisi edes lähellä meidän laskelmia. Se olisi tärkeää jo urakehityksenkin kannalta. Hän kun valmistuu kahden vuoden sisällä yliopistosta, niin olisi hyvä päästä luomaan uraa omana, kokonaisena itsenään. Ottaisikohan hoitotiimi tällaista seikkaa kuuleviin korviin, jos N asiasta mainitsisi?
Tässä taannoin tulin ajattelleeksi, kuinka ihanat perheet meillä kummallakin meidän tukena nyt on. Toissa viikonloppuna Nipsu kertoi transsukupuolisuudestaan omalle äidilleen. Nipsu on ulostulonsa jälkeen miettinyt kuumeisesti sitä, kuinka saisi kerrottua perheelleen asiasta. Erityisesti äidin mielipide on ollut se joka Nipsulle eniten merkitsee ja jonka reaktio pelottaa. Toisaalta miksi ei merkitsisi? Onhan äiti kuitenkin äiti ja äidin mielipide nyt merkkaa vain eniten. Muut perheenjäsenet eivät asiasta vielä tiedä, mutta anoppini voi varmasti vaikuttaa siihen, kuinka muut asiaan suhtautuvat.
Nipsu kävi keskustelemassa äitinsä kanssa kahden ja äiti oli ottanut asian todella hyvin. Hänen mielestä elämä on aivan liian lyhyt elettäväksi muiden mielipiteitä kuunnellen. Niinpä. Tuntuu että Nipsun ja äitinsä välit ovat kertaheitolla parantuneet kun asia on tullut ilmi. Parempi näin päin kuin toisin päin.:)
Tuntuu muuten että aika menee kuin siivillä. Uskomatonta että ennen hoitoneuvottelua on mahdollisesti enää 3 käyntiä transpolilla! Tulossa on mm. postausta prosessiin liittyen.
Syyskuun ensimmäisellä viikolla suuntasimme Välimeren auringon alle rentoutumaan työntäyteisen kesän jälkeen ja keräämään voimia tulevaan syksyyn ja talveen, opintojen pariin. Kaiken kaikkiaan meillä oli onnistunut ja ihana reissu! Viikkoon mahtui aurinkoa, uimista, hyvää ruokaa, vähän shoppailua, hienoja maisemia ja ihanaa yhdessä oloa. Kesällä kun työvuorot menivät välillä niin päällekäin, että saattoi olla monta päivää, ettei sitä toista nähnyt kuin vilaukselta. Oli mahtava saada olla viikko vain ja ainoastaan kaksin. Parisuhde kiittää ja kuittaa.
Kuten varmasti kirjoittelutahdistakin huomaa, ei aiheita ole viime aikoina oikeen ollut. Nipsun transprosessi on nyt jotenkin jäänyt aivan taka-alalle. Mitään ei tapahdu sen tiimoilta, niin ei ole mitään kirjoitettavaakaan - saatika puhuttavaa. Tosin huomenna Nipsulla on taas aika Tayssiin. Muuten on aika hiljaista sillä saralla. Nipsun transsukupuolisuus on meidän taloudessa jo niin tuttujuttu, ettei sitä tarvitse enää samalla tavalla ruotia kuin ensimmäisinä kuukausina. Tosin tuolla lomalla nyt sitten tuli taas asia enemmän esille. Nimittäin itse olen jo tottunut täysin siihen ajatukseen, että puolisoni on transmies. En näe Nipsua naisena, emmekä me ole naispari. Nipsu menee suht hyvin läpi miehenä/poikana. Kaupungilla kävellessämme tuskin muut kuin tarkkasilmäisimmät edes huomaavat meidän olevan ulkoiselta olemukseltamme naispari. Kuitenkin tuolla etelässä kun lämmintä on yli 30 ja vaatteet ovat vähempänä niin väistämättä ne naisille ominaiset piirteet tulevat enemmän esiin. Viimeistään altaalla tai rannalla jokaiselle on selvää, mitä sukupuolta kukanenkin edustaa - uikkareiden perusteella. Illan hämärtyessä oli ihan hyvä muistaa se, kuinka muut meidät vielä näkevätkään, vaikka oma pää sanoisi jo jotain muuta. Lomalla ei mitään hankaluuksia kaivata. Ja voi sitä tytöttelyä. Minua ei toki haittaisi jos joku kutsuisi minua madameksi, mutta jännä oli huomata se, että aina Nipsu oli meistä se, joka oli aina se madam - no madam, yes madam, thank you madam. Vuosi sitten keväällä Pariisissa Nipsu oli useammin taas sir.
Onko kenelläkään kokemusta matkailusta siinä vaiheessa kun passi ja ulkonäkö eivät enää kohtaa, hormonien aloittamisen myötä? Vähän veikkaan, ettei vuoden päästä tarvitse hetkeen miettiä ulkomaanmatkustelua jos Nipsulla ovat testot alkaneet. Siinäpä selität tullivirkailijalle, että miksi miehellä on naisen passi.
On taas kerran aikaa vierähtänyt kun viimeksi kirjoittelin. Tällä välin on ollut vain töitä, muutama vapaa päivä, extempore reissu pohjoiseen ja odottelua. Odottelua, että työt loppuvat (enää 1,5viikkoa) ja lähdetään viikoksi etelän lämpöön! Jotenkin Nipsun prosessi on jo niin arkipäiväinen asia, että harvemmin tulee asiaa mietiskeltyä. Tuossa viime viikolla oli jopa päiviä, ettei asia käynyt edes mielessä. Se on paljon se, sillä kyllähän se esillä on ollut, harva se päivä. Eikä se kyllä minua haittaa, mutta oli jännä huomata, että asia alkaa olla käsitelty. Ainakin tältä erää. Nyt kun ei mitään tapahdu, niin ei ole edes mitään mitä täälläkään puida. Toki asioita voi minulta edelleen kysellä ja ehdotella aiheita, jos sellaisia on. Yritän kuitenkin taas ryhdistäytyä ja kirjoitella tänne useammin.
Mutta hei oli minulla ihan oikeaa asiaakin. Nimittäin sain vihdoin ja viimein kerrottua vanhemmilleni Nipsun alussa olevasta transprosessista. Olin jo alkuviikosta tulossa panikoimaan tänne ja kertomaan etten vain yksinkertaisesti uskalla asiasta kertoa. Pelkäsin torjuntaa ja sitä, että Nipsun ja vanhempieni hyvä suhde asian julkitulon myötä kärsisi. No, eipä kärsinyt, sillä perheeni jokainen jäsen on ottanut asian vastaan erittäin hyvin. Elämä jatkuu samalla tavalla ja Nipsu on yhtä tervetullut meille kuin aina ennenkin. Meillä oli todella hyvä keskustelu vanhempieni kanssa. He olivat toisaalta osanneet odottaakin asiaa. Olen niin onnellinen ja helpottunut. Näen omani ja Nipsun ja minun yhteisen tulevaisuuden entistä kirkaampana! Tästä on hyvä jatkaa matkaa.:)
Yhtäkkisestä laiskuudesta johtuen en ole aiemmin kirjoitellut, mutta nyt sitten sain aikaiseksi jotain raapustettua kasaan. Ensimmäinen käynti Taysin transpolilla Nipsulla oli siis tiistaina. Taisin minäkin olla hieman jännittynyt tulevasta, kun ei hotellin herkullinen aamiainen oikein maistunut. Nipsulle se maistui sitäkin vähemmän. No, mutta tosiaan aika oli jo heti aamusta ja kesti sen vajaat 1,5h. Minä odottelin odotushuoneessa sen aikaa. Sekin oli jännää kun odotin vain, että kuulen kaiken, pienintäkin yksityiskohtaa myöten.
Sairaanhoitaja oli kuulemma ollut tosi mukava ja käynti oli mennyt hyvin. Monen moiseen kysymyslappuun oli pitänyt vastailla ja taustoistaan kertoa. Seuraava kerta on tosiaan kuukauden päästä sosiaalityöntekijälle. Ymmärsin niin, että sen jälkeen alkaa psykiatrin ja psykologin tapaamiset. Sh oli sanonut, että kaiken kaikkiaan hoitoneuvotteluun ja siten diagnoosin saamisen voi mennä noin vuosi. Toivon kuitenkin, ettei siihen mene kuin se minimi - 6kuukautta. Luulen, ettei hoitohenkilöstö halua kateettomia lupauksia tehdä, joten on turvallisempaa arvioida kesto hieman yläkanttiin, jos jotain odottamattomia asioita nousee esiin. Yllättyypä sitten positiivisesti kun vuotta diagnoosin saamiseen ei mennytkään. Noh, oli miten oli, nyt prosessi on alkanut ja uusi lehti on elämässämme avautunut.
Olen kuullut ja nähnyt, että kumppanin prosessi saattaa olla parisuhteelle liikaa. Tätä en pelkää, sillä koen, että tämä kaikki tuleva on vain hyväksi meille. Se on ollut sitä alusta asti. Joku voi ajatella, että kylläpä minä ajattelen naiivisti, mutta tiedän sen ja tunnen sen. Nipsusta tulee kokonainen, jolloin meistäkin, parisuhteestamme, tulee kokonainen. Tiedättekö mitä tarkoitan?
Tämä video liikutti ja herkisti mieleni tuossa juuri äsken. Video inspiroi minut kirjoittamaan tännekin vaikka olin ajatellut kirjoitella tänne vasta tiistain jälkeen. Mitä tiistaina tapahtuu? No Nipsulla on ensimmäinen aika Taysiin! Oonko vielä kertaakaan maininnut, että onhan tätä odotettukin!? Mutta vielä tähän videon aiheeseen. Kuten voi päätellä, puhuu Emery siinä mastektomiasta. Liikutuin nähdessäni miesten ilmeet siteiden poiston yhteydessä. Tuota onnellisuuden ja helpotuksen(?) tunnetta ei varmasti voi sanoin kuvailla. Tunteen kuitenkin näkee heidän kasvoiltaan jo kauas.
Voi olla, ettei itkusta/liikutuksesta tule loppua, sitten kun puolisoni on tuossa pisteessä hoitojaan. Tiedän ja näen sen joka päivä, kuinka herkkä ja kipeä asia rintakehä puolisolleni on. Tiedän operaation olevan yksi hänen eniten odottamistaan asioista tällä hetkellä. Mastektomia on suuri asia niin Nipsulle kuin minulle. Minulle se on kahdella eri tavalla. Seuraavaksi pohtimani tapa on se henkilökohtaisempi. Toiset pitävät tisseistä, toiset pepuista, toiset huulista, toiset käsivarsista ja toiset taas jaloista (?). Minä pidän rintäkehistä. Mikä onkaan mukavampaa kun painaa pää toisen rintakehää vasten ja kuunnella sydämen sykettä samalla kun silittelee rintaa hiljaa? Ei mikään. Treenattu rintakehä on seksikäs - niin rinnaton kuin rintavakin. Siispä tunne siitä, että voin joku päivä silitellä puolisoni rintakehää varomatta tiettyjä osia siitä, on hyvä. Erittäin hyvä. Pidän siitä sellaisenaankin mutta koska puolisoni ei pidä, olen minäkin oppinut katsomaan ikään kuin sen läpi. Olen oppinut näkemään sen eri tavalla. Minulla tuskin tulee olemaan hänen "vanhaa" rintakehää mastektomian jälkeen ikävä, sillä olen unohtanut sen jo tovi sitten. Leikkauksen myötä se vain muuttaa muotoaan ja on näin entistä ehompi.
Mutta näin katkesi ajatus, joten lopetan tähän. Palaillaan asiaan viimeistään seuraavalla viikolla! :)
Tänään puolisoni kysyi jotenkin näin, että pelkäänkö, että hänen sukupuolenkorjausprosessinsa myötä, minun identiteettini hukkuu. Minun identiteetilläni hän tarkoitti sitä, että pidän tytöistä, kai voisi sanoa lesboidentiteettiäni. Toisin sanoen, tuleeko minusta näkymätön kun hänestä tulee näkyvä. Mielestäni kysymys oli erittäin hyvä ja sai minut miettimään asioita. Paremminkin miettimään asioita ääneen. Sisimmässäni olen asiaa pohtinutkin, mutta nyt ensi kertaa oikeasti reflektoin sitä ääneen. Se, jos mikä selkeytti ajatuksiani. Identiteetistäni olen puhunut aikaisemminkin. Nyt käsittelen asiaa ehkä enemmän parisuhteen näkökulmasta.
Mielestäni identiteettini ei huku minkään alle. Se ei ehkä ole tulevaisuudessa niin näkyvä, kuin mitä se on ollut tähän asti. Tähän asti kaikki parisuhteeni ovat näyttäneet ulkopäin katsottuna kahden naisen suhteilta. Sitä ne toki ovat olleetkin, helmikuuhun 2013 asti. Tulevaisuudessa ulospäin tämän hetkinen parisuhteeni näyttää heterosuhteelta -miehen ja naisen väliseltä. Kellekään, joka ei taustojamme tiedä, ei varmasti tule mieleenkään nimetä suhdettamme miksikään muuksi kuin heterosuhteeksi. Aluksi pidin tätä ajatusta hieman hämmentävänä. En ole koskaan peitellyt parisuhdettani ja sitä kenen kanssa seurustelen. Kysyjille olen vastannut totuuden mukaisesti ja tuntenut ylpeyttä ennemmin kuin häpeää siitä, että elän naisen kanssa. Koska muuten olen ihmisten homotutkan saavuttamattomissa tyttömäisen ulkonäköni vuoksi, olen pitänyt siitä, että edes puolisoni kanssa käsikädessä kävely on minut "paljastanut". Ehkä kuulostaa oudolta, mutta kyllä, pidän siitä, että muut HLBTQ -ihmiset tunnistavat minut kuuluvaksi "ryhmään". Haluan kuulua joukkoon. Liekkö ketään edes on asia kiinnostanut, mutta minulle se on ollut tärkeää. Huomasi ihmiset sitä tai eivät.
Nykyään ei ajatus heteroksi luokittelusta hämmennä. Oma kokemukseni siitä, mitä olen ja millainen parisuhteeni on, on niin vahva, ettei sitä muiden näkemykset hukuta. En koe omaavani niinkään vahvaa lesboidentiteettiä. Identiteettini on enemmänkin queer. Okei, pidän naisista ja minun on vaikea kuvitella itseäni suhteeseen miehen kanssa. Kuulostaa ehkä hieman ristiriitaiselta, sillä onhan Nipsun kokema sukupuoli kaikkea muuta kuin nainen. Ja sitä kunnioitan. Mutta kun sukupuoli voi olla kaikkea miehen ja naisen väliltä! Siksi olisikin parempi puhua vain ihmisistä. "Moi! Olen Jonsku ja pidän maskuliinisista ihmisistä - ihmisistä, jotka ovat tyyppiäni!". Noin, kuulostaa heti paremmalta. Esittely ei määritä minua eikä tykkäyksen kohdetta. Olen siis queer! Rakastan ihmistä siksi, koska hän on hän, en siksi, että hän on nainen tai hän on mies. En rakasta Nipsua hänen biologisen tai kokemuksellisen sukupuolensa takia, vaan siksi, että hän on hän! Ja mitä parisuhteeseemme tulee, koen parisuhteemme olevan queer. Meistä ei saa heteropariskuntaa vain siksi, että olemme kahtiajakoisen skp.järjestelmän, eli siis yhteiskunnassa vallitsevan järjestelmän silmissä mies ja nainen. Ajattelen niin, että koska en ole hetero, en ole myöskään heterosuhteessa, vaikka mies ja nainen olemmekin.
Loppujen lopuksi tässä kuvassa on ehkä tiivistettynä kaikki se, mitä halusin sanoa.
Viime aikoina olen syystä tai toisesta mietiskellyt tulevaa. Mietiskellyt niitä muutoksia, joita testosteronien myötä Nipsulle tapahtuu. Muutosten ajatteleminen ei aiheuta minussa negatiivisia tunteita. Pikemminkin odotan niitä jännittyneenä. Olemme tunteneet toisemme jo kauan ja jokainen piirre on minulle rakkaassani tuttua. Mitä sitten kun piirteet alkavat saada uusia maskuliinisempia muotoja? Välillä saatan ajatella (ehkä hieman hassustikin), että tunnistanko minä rakkaintani enää vaikkapa vuoden päästä. Sen tiedän, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Monella muulla puolisolla on ollut samanlaisia ajatuksia. Onneksi muutokset tapahtuvat kuitenkin niin hitaasti, että niihin kyllä tottuu sitä mukaan kun niitä alkaa ilmaantua.
Ääni ja ominaistuoksu ovat myös asioita, jotka testojen myötä muuttuvat. Minulle tuo ominaistuoksun muuttuminen oli täysin uusi juttu, mutta näin ne jotkut väittävät tapahtuneen. Olen kuullut, että puolisot valitsevat toisensa osaksi toisen ominaistuoksun perusteella, aivan kuten eläimet tekevät. Mene ja tiedä, onko tämä täyttä faktatietoa. Minussa kuitenkin elelee pieni romantikko. Haluan siis uskoa siihen, ettei rakastuminen ole täysin sattumaa vaan ominaistuoksullakin on osuutta asiaan. Älkää nyt ainakaan kuvitelko, että ajattelen suhteemme olevan loppu sitten, jos tuoksu ei miellytä. Lähinnä odotan vain uteliaana Nipsun tuoksun (mahdollista) muuttumista. Olen nimittäin hieman epäileväinen tälle ominaistuoksun muuttumis -teorialle.
Äänestä sen verran, että sen muuttuminen on ehkä isoin asia minulle. Nipsun ääntä kun tulee päivittäin kuunneltua. Se on rauhoittavan tuttu ja miellyttävä. Siitä tunnistaa Nipsun vaikkei kasvoja juuri sillä hetkellä näkisikään. On outoa ajatella sen muuttuvan. Kuitenkin äänen muutokseen pätee varmasti myös sama kuin ulkonäön muuttumiseen. Hitaan tahdin vuoksi siihen kerkeää tottua, sitä mukaa kun se muuttuu. Tuskin enää kohta edes vanhaa ääntä kaipaa. Nipsun äänen merkitykseen liittyy varmasti myös se, että pidän hänen lauluäänestään. Todella paljon. Pelkään, että se katoaa. Sitä kun kuuntelen niin mielelläni. Kuten moni muukin. Uskon äänen kuitenkin tasaantuvan ja lauluäänen palautuvan pian testojen aloittamisen jälkeen. Olen kuullut, ettei joillakin ole lauluäänen kanssa missään vaiheessa mitään ongelmaa. Se on aina niin yksilöllistä. Pelkojeni hälventäjänä on auttanut kanadalainen artisti Lucas Silveira. Voisimpa melkein sanoa pitäväni hänen äänestä enemmän nyt kuin ennen. Luulen näin tapahtuvan myös Nipsun äänen kohdalla. Jään siis uteliaana odottamaan myös äänen muutoksia. Raportoin niistä varmasti myös täällä, kunhan on äänestä jotain raportoitavaa. Siihen tosin saattaa mennä vielä tovi jos toinenkin.. Ai niin muuten, Nipsu itse tahtoisi samanlaisen äänen kuin Barry Whitella. Ei yhtään suurempiin saappaisiin ajatellut harpata. Tavoite sekin. ;)
Hetkeen ei ole taas minua täällä näkynyt. On ollut kiireistä töissä ja kiireistä vapaa-ajalla. Juuri tulimme työreissulta Nuuksion kansallispuistosta. Olimme siellä työn puitteissa leireilemässä alkuviikon. Ei siis yhtään hullumpi kesätyö. Vapaa-ajalla taas olemme huristelleet pitkin eteläistä Suomea ja tehty kaikkea mukavaa. Olemme kolunneet Fiskarsit, Billnäsit, Tammisaaret, Raaseporit, Porvoot jne. Kävimme myös melomassa. Taitaa seuraava iso hankinta olla sitten kajakki. Nimittäin Nipsu sellaisen jo omistaa, mutta minulla sellaista ei vielä ole, joten täytyyhän sille orvolle kajakille kaveri ostaa. No, katsotaan sitä sitten joskus.
Mitä Nipsun ensimmäiseen Taysin aikaan tulee, niin päivä lähestyy kovaa vauhtia. Jee! Odotellaan elokuun kuudetta innolla! On hienoa, että vihdoin asiat saadaan alulle. Nimeä ollaan mietitty taas ahkerasti ja pohdittu, mikä tulee olemaan se lopullinen. Toiset nimet on N tainnut jo lyödä lukkoon, mutta etunimi on vielä se, joka aiheutta pohdintaa. Minulla on oma suosikki. Nipsun suosikista en ole täysin varma, mutta kolme erilaista mutta kivaa etunimeä tässä nyt kilpailee keskenään. Etunimi taitaa olla aina se vaikein päättää, sillä sitähän käytetään jatkuvasti.
Vielä meinaa olla pientä väsymystä tuolta vaellukselta jälellä joten ajatus ei meinaa kulkea. Muutama luonnos tuolla blogin taustalla odottaa viimeistelyään ja julkaisua. Katsellaan niiden perään myöhemmin. Mukavia kesäpäiviä kaikille! :)
Niin se taas oli ja meni. Vaikka ensin näytti, ettemme taida osallistua kuin kulkueeseen ja puistojuhlaan, niin loppu peleissä emme kerenneet pe-la kuin välillä käydä kämpillä hieman nukkumassa. Olihan meillä kuulkaa hauskaa! Mahtavassa seurassa, hauskoja hetkiä ja hyviä bileitä niin perjantaina kuin lauantainakin. Aiemmin en ole Naistenbileissä käynytkään ja totta tosiaan ovat maineensa ansainneet legendaarisina bileinä. Olihan siellä menoa ja meininkiä! Ja jos joku tietää L-Koodin kartan (The Map) niin samaa pätee Suomenkin skeneen.. Nyt sen uskon.
Lauantaina nukuimme pommiin, mutta nipin napin kerkesimme kulkueeseen. Tarkoituksenamme oli mennä sukupuolen moninaisuus blokkiin kävelemään, mutta se oli jo ennättänyt mennä, joten ahtauduimme summan mutikassa johonkin väliin. Yhtenä vuonna olin Dtmn rekan kyydissä, mikä oli kyllä hauskaa, mutta hyvä meno oli tänäkin vuonna.:) Puistojuhlan ohjelma meni omalta osalta kyllä täysin ohi. Syynä siihen oli varmasti kavereiden kanssa höpöttely ja pienoinen energia vaje edellisen illan vuoksi, mutta lystiä oli.
Välillä piti käydä vähän ottamassa torkkua kämpillä ja illalla otimme suunnaksi vielä Pääjuhlan. En voi moittia sitäkään vaan mahtavat bileet olivat lauantainakin saaneet aikaan. Paljon iloisia ihmisiä ja hyvää musiikkia. Pääesiintyjinä juhlassa oli Krista Siegfrids ja LCMDF, jonka olen jo pitkään halunnut nähdä livenä! Olen myös aina pitänyt hyvää draqia viihdyttävänä, mitä oli tarjolla jos johonkin lähtöön.
Se on Helsinki Pride viikko puolivälissä. Itse en ole kerennyt vielä missään tapahtumissa käymään. Olen nimittäin taas vaihteeksi ollut yöt töissä ja päivät nukkunut. Story of my life siis. :D Mutta nyt on ansaittu viikonloppu vapaata ja kerkeää myös pridehulinoissa käymään. Luultavimmin meidän hulinat keskittyvät lauantaille ja ehkä huomisiltaan, mutta katsotaan nyt mitä tässä jaksaa tehdä.
En muista olenko aiemmin täällä pohtinut erästä asiaa, ja olen liian laiska asiaa tarkistaakseni, joten kirjoitan siitä nyt sitten. Eli siis mitä pride tapahtuma minulle merkitsee? Kuluneen vuoden aikana olen ollut tuottamassa erästä tapahtumaa, jonka tiimoilta tuli muutamalle median edustajalle ko. kysymykseen vastattua. Asia mietitytti minua silloin ja mietityttää tänäänkin. Taisin höpötellä jotain tasa-arvosta, itsensä ja muiden hyväksymisestä sekä hyvistä bileistä hyvässä seurassa. Joo o, edelleen ovat samat asiat tärkeitä mutta erityisesti haluan nyt tällä viikolla nostaa esiin yhden kirjaimen tuosta moneen eri muotoon taipuvaisesta kirjainyhdistelmästä. Kuten arvata saattaa, niin kirjain on T. En sano, että muut kirjaimet olisivat sen vähäpätöisempiä, mutta hyvin monesti se jää nuiden kolmen ensimmäisen kirjaimen varjoon.
Aivan liian monta kertaa sain laittaa eri medioihin oikaisupyynnön jälkikäteen jotta seksuaalivähemmistöjen juhla muutettaisiin seks.- ja sukupuolivähemmistöjen juhlaksi. Samaa saisi tehdä edelleen.. Viime päivien aikana on ollut esim Helsingin sanomien nettisivuilla monta hyvää ja informatiivista artikkelia transsukupuolisuudesta. Tarkkasilmäinen voi niistä kuitenkin löytyy virheen jos toisen, mutta pääasia, että puhutaan! Olen myös niitä ihmisiä, jotka tykkäävät vilkaista uutisen lisäksi myös kommenttiosiota ja nostattaa verenpainetta. On uskomatonta, kuinka ihmiset niputtavat transsukupuoliset seksuaalivähemmistöihin ja ajattelevat transsukupuolisuuden olevan vain miesten ajoittaista mekkoon pukeutumista. Ei näin.. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää levittää sanaa sukupuolen moninaisuudesta, tuoda ilmiötä näkyväksi ja keskustella siitä jokaisen kanssa, joka vähääkään malttaa kuunnella! Harmittavan usein on aika mennyt siihen, että ensinnäkin vääntää rautalangasta, ettei transvestisuus ja transsukupuolisuus ole sama asia. Toisaalta alku se on sekin.. Mielestäni oivallinen tapa on herättää ihmiset kertomalla transsukupuolisia olevan arviolta 0,5% väestöstä eli noin 25 000.. Ei siis mikään pieni määrä.
Piti tulla tännekin uutiset kertomaan. Ensimmäiset kaksi aikaa transpolille on nyt tiedossa. Eka on jo kuukauden päästä! Onhan tätä jo odotettukin, pitkään ja hartaasti. Ihana nähdä helpotus ja innostus Nipsun kasvoilta. Olo on kyllä itselläkin aika helpottunut ja iloinen. Nyt on epävarmuus ensimmäisen ajan osalta pois rasittamasta meidän arkea, mikä on tosi hyvä juttu. Nyt sitten odotellaan elokuuta. Jännää! :) Stay tunned!
Hyvää juhannusta kaikille lukijoille! Tehkää taikoja. Kymmenen kukkaa tyynyn alle ja silleen. Mä oon tän päivän töissä puoleen yöhön mutta loppu juhannuksen vapaalla. Nipsukin on töissä joten eipä edes harmita. Pienenä juhannuksena oli parasta limukori ja vaahtikset nuotiolla. Nyt kaipaisin rantasaunaa ja yhtä sidua. Ehkä sitten kun ollaan "oikeissa töissä" ja vapaata on just siten kuin itse haluaa.:) Nauttikaa! Mäki nautin elokuun lopussa kun nokka on kohti välimerta. ;)
Silloin muutama kuukausi sitten, kun Nipsu tuli niin sanotusti kaapista ulos transsukupuolisuutensa kanssa, ajattelin pärjääväni sen kummemmin asiaa miettimättä. Kuvittelin, tehtäväni olla vain puolisoni tukena, omista tunteistani viis. Ajattelin silloin ja taidan ajatella hieman vieläkin, että on itsekästä tuoda omia tarpeita niin paljon esille. Kysehän on kuitenkin Nipsusta, ei minusta. Minua asia koskettaa vain välillisesti ja hänellä on iso taakka kannettavanaan, joten en haluaisi vaivata häntä. Toisaalta nyt kun lähden miettimään alkua, taisin olla jopa hieman avoimempi silloin. Reflektoin ääneen kaikkea sitä, mitä tunsin. Kyselin puolisoltani asioista ja keskustelimme paljon. Tällä hetkellä tilanne on vähän se, ettei kumpikaan meistä kerro enää asioita toisillemme, ainakaan enää samassa mittakaavassa. En Nipsun ajatuksista tiedä, mutta minusta tuntuu, että hän ei enää välitä/kykene keskustella kaikista asioista kanssani. Tuntuu, kuin kommunikointiyhteys olisi välillämme ainakin ajoittain poikki. Koen myös, ettei hän luota minuun niin kuin aiemmin. Voi myös olla, että hän ajattelee minun jo kyllästyneen koko aiheeseen. Olen tuonut nämä asiat esille meidän keskusteluissa, mutta en tiedä tiedostaako hän sitä, että nämä kommunikoimattomuusasiat mietityttävät minua oikeasti aika paljon.. Välillä keskustelut jäävät hyvinkin lyhyiksi, sillä faktahan on, että dialogiin tarvitaan kaksi ihmistä - joko en saa irti Nstä mitään tai sitten turhaudun kun näen/kuulen, että häntä ei oikeastaan kiinnostaisi asiasta jutella.
Nämä esille tuomani asiat eivät missään nimessä ole syytöksiä häntä kohtaan vaan ainoastaan tunteita, joita minulla herää. Olen miettinyt myös sitä, että olenkohan liian utelias tai puhelias, mitä tulee tunteisiini tai Nipsun tunteisiin? Olenko liian hyökkäävä? Jankutanko? Olen myös miettinyt, mihin se alun huomioonottava Nipsu on kadonnut. Ensimmäisten kuukausien aikana hän kyseli, mitä tunteita minussa tämä koko asia herättää ja miltä minusta milloin mikäkin asia tuntuu. Ehkä aluksi kaikki oli vielä niin uutta ja erilaista, etten osannut kyseenalaistaa asioita ja jos jokin asia hiersi mieltäni, ajattelin sen menevän ohi. No, eivätpä ole menneet, ja kun asiat otan esille, aiheuttaa se vain hampaiden kiristystä tai turhautuneisuutta, vaikkei tarkoitukseni ole olla hyökkäävä. Voihan olla, etten itse osaa käyttäytyä keskustelutilanteessa oikein..
Olen myös "keittiöpsykologisoinut" Nipsun kadottaneen kaiken tuon alun huomaavaisuuden ja keskusteluhalukkuuden ahdistusten/dysforia mietteiden alle, ne kun ovat tainneet lisääntyä viime aikoina aikalailla. Ymmärrän täysin sen, että hänen on päivä päivältä vaikeampi olla kehossaan ja ymmärrän sen, ettei hän välttämättä halua valittaa aina tuntemuksistaan, mutta jos hän ei pysty avautumaan minulle, en voi olla hänen tukenakaan. Minä kyllä varmasti kuuntelen ja haluan tarjota vastaedeskin sylin, johon käpertyä kun oikein ahdistaa.
Arvostan ja rakastan puolisoani aivan uskomattoman paljon ja tiedän suhteemme kestävän vaikeammatkin ajat, mutta meidän olisi hyvä löytää keino kommunikoida. Tiedän hänen joskus purkavan ajatuksiaan kirjoittamalla. Kirjeiden kirjoittaminen toisille voisi ehkä toimia. Siten voisi kirjoittaa paperille myös ne ajatukset, joita ei ehkä uskalla ääneen toiselle sanoa. Täytyypä miettiä.
Ajattelin laittaa vielä videon, joka inspiroi kirjoittamaan aiheesta.
Ajattelin nyt esitellä muutaman hyvän paikan, mistä ainakin itse olen saanut sitä kaipaamaani vertaistukea, mitä ei näin face-to-face ole saatavilla. Puhun siis tuesta, jota vain toinen samojen asioiden kanssa pyörivä voi antaa. Myönnettäköön, että välillä olisi kiva saada puhua ajatuksista toiselle samassa tilanteessa olevalle, transihmisen puolisolle. Kyseessä on kuitenkin muutos, joka herättää ajatuksia ja kysymyksiä niin itse transihmisessä kuin myös hänen kumppanissaan. Nämä tuota pikaa lataamani linkit ovat ainakin minulle antaneet tietoa asioista ja siitä arkielämästä, jota transtaustaiset pariskunnat elävät. Toki elämä lopulta tasaantuu taas, mutta ainakin vielä kaikki on niin uutta ja osa asioista saattaa tuottaa myös päänvaivaa, niin on mukava nähdä meitä olevan muitakin. Ja kyllähän nämä käyvät myös ajanvietteestä.
Mutta asiaan..
Ensimmäinen linkki on Transtukipisteen läheisfoorumille, kaikille transihmisten läheisille. Sinne olen liittynyt myös, mutta harvemmin sinne mitään kirjoittelen, ennemminkin seuraan keskustelua sivusta. Se on paras ja ainoa(?) suomenkielinen sivusto jonka tiedän. Hyvää ajantasaista tietoa ja kirjoittelua niin läheisen prosessiin kuin omiin ajatuksiin ja jaksamiseen liittyen.
Toinen hyvä paikka mielestäni on Youtube. Aiemmin en olekaan tiennyt ilmiöstä vlogging, mutta nyt kuluneen kevään aikana on tullut katsottua vlogeja paljonkin. Vloggaus on siis kuin bloggausta, mutta videon välityksellä. Vlogit, joita seuraan ovat amerikkalaisia, kanadalaisia ja englantilaisia, joten hoitoprosessin kulusta ja muusta "tieteellisestä" ei suomalainen katsoja paljoa kostu, koska muissa maissa hoitoprosessi menee hieman eritavalla, mutta muut asiat ovat mielenkiintoisia. FTM -aiheisia vlogeja youtubessa on valtavasti ja niiden katselusta on tainnut sekä Nipsulle että minulle tulla pienoinen harrastus.:D
Pitkäaikaisin vloggaaja, jota olen seurannut on varmasti ElectricDade. Dade ja hänen vaimonsa Tiffany vloggaavat vuorotellen erinäisistä asioista. Pidän heidän tavasta käsitellä asioita. Aiemmin on tullu katsottua pelkästään ftm-kundien vlogeja, mutta nyt hiljattain olen löytänyt transmiesten puolisoiden vlogeihin myös. FTMSweethearts on kanava, jossa vloggaa monta eri puolisoa liittyen transasioihin ja parisuhteeseen. Sieltä olen löytänyt Mariannen omalle Youtube-sivulle. Katselkaapa, jos kiinnostaa.:)
Mielenkiintoisia ovat myös vertailuvideot, joissa on kuvia ennen testoja ja testojen aloittamisen jälkeen. On huikea nähdä kuinka ihminen muuttuu! Tässä Daden vertailuvideo.
Eipäs mulla muuta tällä kertaa! Taidan pistää nukkumaan, koska illalla on meno yövuoroon.. Öitä! :D
ps. Ilmottautuuko kukaan olevan menossa Helsinki Priden aikana pe 28.6 Transpiknikille Tokoinrantaan? Ajattelin vain että meneekö sinne edes ketään.:) Jos siellä on porukkaa, voisi jopa ajatella pistäytyvän.
Olen tässä nyt vähän mietiskelly ja pohdiskellu tätä mun bloggailua. Aluksi mulla oli selkeä ajatus, että tulen bloggailemaan täysin anonyymisti liittyen pelkästään vain transsukupuolisuuteen ja mun kumppanin sukupuolenkorjausprosessiin puolison näkökulmasta. No faktahan on se, että A) tekstejä ei synny ainakaan nyt pre-T vaiheessa niin paljon kun mitä mä itse haluaisin. B) Ei vain ole oikeastaan mitään sanottavaa, tai no on kyllä, mutta sitä en vaan saa ulos tekstiksi. C) Luonnollisesti meidän elämä on myös muutakin kuin pelkästään Nipsun prosessia ja väistämättä kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin miksi en kirjoittaisi enemmän myös siitä jostain muusta, nyt kun olen päässyt vauhtiin. :) Toivon siis itse itseltäni lisää blogimerkintöjä aiheesta kuin aiheesta!
Nyt tuntuu jotenkin kumman vapautuneelta, kun sai kirjotettua ajatukset myös tänne ylös. Huomaan nyt, että jos lähden liikaa rajoittamaan omaa ajattelua ja aiheita joista voin kirjoittaa, ei synny tekstiä myöskään siitä aiheesta, josta alun alkaen piti kirjoittamani. Pahoitteluni nyt sitten siitä, että vastaisuudessa blogitekstit voivat sisältää myös sitä kaikkea muutakin enemmän.:D Toki pääpaino on alkuperäisessä aiheessa, mutta sitä on höystetty tästä lähin myös muulla elämällä.
Lopuksi vielä hieman tärähtänyt (monella tavalla) Kamala luonto sarjis, jonka bongasin yksi päivä Hesarista. En ole muistanut tätä vielä Nipsulle näyttää, mutta sillä on niin hassu huumoritaju, että siihen tää varmaan uppoaa hyvin. Kyllähän tuota itsekin tuolle naurahdin. :D Hauskaa iltaa kullekin!
Kuten jo aiemmin oon maininnut, on meillä paljon yötöitä. Mulla on tässä ollu kolmen päivän yötyöputki ja voin kertoa, että olo on sen mukainen. Nyt on onneksi kolmen päivän YHTEISET vapaat edessä kunhan saan tuon puoliskoni kotiin töistä. Ihanaa kun voi vaan olla ja tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Meillä on nyt viimiset kolme päivää menny niin ristiin työvuorot, että ollaan ehkä just ja just hätäseen nähty toisemme, kun oon tullu kotia lähes samalla oven avauksella, kun Nipsu on lähtenyt. Ikäväkin jo ehtinyt tulla!
Mun piti kirjottaa meidän kellon siirtämisaktiviteetistä, mitä tehdään yövuoroa edeltävänä yönä kun halutaan siirtää unirytmiä, mutta lähti vähän uriltaan, hellyyden kaipuussa. But mama needs her sugar! ;D Mut niin me käydään kalassa, yökalassa! Olin pienenä kova tyttö kalastamaan, ja kun mökille mentiin, istuin yöt veneessä ongella. Tuossa muutama vuosi meni niin, ettei kalaan tullut lähdettyä kun silloinen kumppanini oli kaikkea muutako ulkoilmaihminen. Nyt kuitenkin kala-Jonsku on herännyt Nipsun myötä henkiin ja ostin jopa itselleni virvelin! Olisin halunnut pinkin muttei ollut. Sain kuitenkin keltaisen siiman. Virveli tuli ostettua ehkä eniten siksi, etten olisi häiriöksi Nipsulle kun minulla ei ole tekemistä ja hän vain virvelöi... Pakko myöntää, että kun viime kesänä sain ISON hauen ja isoja ahvenia, oli tämä tyttö myyty, ja osansa sillä (ehkä) oli myös virvelin hankkimiseen... Innostuin taas. Reppana Nipsu joutui soutamaan ympäri järveä, kun minä heittelin hänen virvelillään. Hän joutui ne sitten myös sääskien syötävänä perkaamaan, kun minähän en sitä hommaa tee.:D yök!
Kävimme viimeksi su-ma välisenä yönä kalassa. Mulla on tapana kadottaa vieheitä reissuillamme ja tämä reissu ei todellakaan ollut poikkeus. Sinne män, kaksi viehettä! Toinen puuhun ja toinen järveen. Ne olivat kuulemma vieläpä ihan hyviä, kun asiaa tiedustelin. Oliko edes noloa. Noh saaliiksi saimme (N sai) yhden alamittaisen hauen, joka tosin päästettiin takaisin kasvamaan. Kiva reissu noin muuten! On myös aina niiin hauska seurata Nipsua kun se nauttii niin olla tuolla luonnon helmassa. On se saanut tartutettua sitä fiilistä myös tällaiseen semi kaupunkilaistyttöönkin hitusen.:)
Nipsu meni pilaamaan tyynen veden josta olin ottamassa kuvaa. Annettakoon se anteeksi.
Oletteko
huomanneet, että vauvoja on tällä hetkellä todella paljon? Ihan missä
tahansa liikut, pieni vauva on lähes jokaisella vastaantulijalla. Sama
pätee raskaana oleviin naisiin. Heitä on kaikkialla. Jopa tutuista ja
ystävistäni yksi jos toinen odottaa vauvaa.
Enkä
kauhistele tätä nyt negatiivisessä mielessä, vaan olen niiin onnellinen
heidän puolestaan, että jopa täällä siitä haluan kirjoittaa. Jos kukaan
muu ole tätä vauvojen olemassaoloa itse huomannut, on se varmasti
vain Nipsun ja minun korvien välissä. Eilen viimeksi sitä
hämmästeltiin kun käytiin eräässä ostoskeskuksessa. Päät pyöri kuin
pöllöillä.:D Vauvoja todella oli jokaisella vastaantulijalla!
Pointtina tässä kirjoituksessani on se, että minä niiiin haluaisin jo perustaa perheen ja vaappua maha pystyssä tuolla +25 asteen helteessä.:D Ei kun ihan totta. Olemmekin nauraneet, että on se onni ettei vauvoja pystytä käden käänteessä tekemään,koska sellainen jo luultavasti olisi tulossa tähän kaaokseen.:D Kaaokseksi nimitämme tätä aikaa kun opinnot ovat vielä kesken, Nipsun prosessi vasta alkamassa ja opiskelijanbudjetti kummallakin. Odotamme siis seesteisempää aikaa ja paikkaa lasten hankkimisille. Vaikka monen suusta olen kuullut sanat "Lasten tekoa ei voi aikatauluttaa" niin omasta mielestäni voi. Teen sitä jo nyt. Ei lapsia ennen kuin maisterinpaperit on saatu ja työpaikka tai parhaimmassa tapauksessa virka tiedossa kummallakin. Siihen menee se 2-3 vuotta ja vuosi kaksi siihen vielä päälle niin a vot lasten hankinta aikataulutettu. Tulos: noin neljän vuoden päästä olemme valmiita yrittämään lasta. Ja jos ei heti tärppää niin sekään ei ole ongelma, nuoriahan tässä vielä ollaan. Aikataulu toimii myös hyvänä motivaattorina opintojen tekoon. Alkaneet nimittäin kummasti opinnot entisestään maistumaan kun on perheenperustamisvimma puraissut tämänkin huushollin pariskuntaa. :D
Noniiin nyt sitä on sitten kesätyöt aloitettu. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Työ vaikuttaa mukavalta ja mielenkiintoiselta, mutta kesäasuntomme on kauhea. Odotellaan kumpi meistä ensiksi alkaa oireilemaan täällä "homeloukussa". Asunto meidän piti ottaa vähän "sika säkissä", kun meillä ei pitkän välimatkan vuoksi ollut mahdollisuutta käydä sitä ensiksi katsomassa. Onneksi tästä aina pääsee pois, jos ei kerta kaikkiaan pystytä täällä olemaan.
Mutta siis ne työt. Kummatkin saimme siis töitä samalta paikkakunnalta, joten toisen ei tarvinnut jäädä yksin kotipaikkakunnalle tai muuttaa muuallekaan. Vähän meinaisi näin ensimmäisenä päivänä jännittää, mutta hyvinhän kaikki meni. Nyt on pää aivan sekaisen kaikesta uudesta tiedosta ja uusien ihmisten nimistä. Huomenna tuskin muistan enää mitään. :D Aika yötyö painotteistahan tämä meinaa olla, mutta sitten on pitkät vapaat niiden jälkeen. Hakkaa siis viime kesän yksi-päivä-kerrallaan-vapaana -työn mennen tullen. Kerkeää nyt jo vähän nauttia tästä kesästä.:) ja tulevaisuudessa tuskin tulen tekemään yötöitä, niin hyvähän se tämäkin on kokea.
Uuden paikkakunnan kartta on vielä opettelussa. Tosin paikka ei ole järin iso, joten sen nyt äkkiä oppii. Odotan jo ensimmäisiä vapaita, niin on aikaa lähteä vähän tutumpiin ympyröihin tuohon viereen, Helsinkiin tai seikkailemaan lähipitäjiin.
Nyt jo täytyy rientää ja lähteä hakemaan Nipsu töistä. Ensimmäisen päivän kunniaksi päätettiin kruisailla autolla. Loppu kesä meneekin pyöräillen - ainakin melkein...
Nimi asia on meillä viime aikoina ollut paljon esillä. Nimi asia oli esillä jo hyvin pian sen jälkeen kun Nipsu oli kertonut minulle transsukupuolisuuden kokemuksestaan. Meillä oli käsitys, että uusi nimi pitäisi mahdollimman pian päättää ja sitä tulisi alkaa käyttämään samantien. Pari viikkoa pyörittelimme eri nimiä päässämme. Nipsulle oli ja on edelleen tärkeää, että nimi on myös minun mielestä sopiva hänelle ja minun on sitä helppo käyttää. Niinpä yksi nimi nousi ykköseksi ja sitä aloimme käyttää myös tilanteesta tietävien ystäviemme seurassa. Se tuntui aluksi tosi hyvältä ja mukavalta, mutta jokin muuttui tuossa vapun tienoilla. En muista kumpi sen otti puheeksi, mutta kumpikin oli jo hetken pyrkinyt tietoisesti olla käyttämättä nimeä, kun se ei oikein suuhun passannut - sittenkään..
Tällä hetkellä käytän siis edelleen tyttönimeä tai omaa keksimääni lempinimeä (:D). Nipsun mielestä on parempi miettiä nimeä nyt rauhassa ja kiireettömästi, ja olen samaa mieltä - kyllä se sieltä muotoutuu. Ehkä sitten prosessin alkaessa on helpompi alkaa miettiä myös nimi asiaa, kun se konkretisoituu ja hoidot jossain vaiheessa alkavat.
Tässä olikin hyvä aasinsilta vaihtaa aihetta, nimittäin ensimmäinen aika.. Ei ole kuulunut.. Uskomatonta, kuinka pitkät jonot sinne on. Olen jo maalaillut postin kadottaneen kirjeen, ensimmäinen aika on jo mennyt ja koko juttu on peruttu kun ei ensimmäiselle kerralle Nipsu ilmaantunut. Tiedän, vähän liian liukas mielikuvitus tai olen vain kärsimätön.:D itse olisin jo varmaan sinne soitellut, mutta tässä asiassa Nipsu on, ihme kyllä, hyvin rauhallinen ja antaa asioiden mennä omalla painollaan, mikä on toisaalta vain hyvä juttu.
Nyt vain viime hetken pakkailuja ja illalla auton nokka kohti etelää. Alku viikosta alkaa työt - jännäää!! :)
Hiljaiselo senkun jatkuu. Mitään ei ole mistään kuulunut ja se on toisaalta hyvä juttu. Huomaatteko, kuinka mutkikasta vuoristorataa nämä ajatukseni menevät. Välillä olo tuntuu mahdottoman malttamattomalta kun taas välillä toivoisi asioiden etenevän vieläkin hitaammin. Kertokaa mitä tämä on! Pelkoa? Jännittyneisyyttä? Normaalia?
Hyvää tässä tilanteessa kuitenkin on se että sekä minä että Nipsu olemme samoilla linjoilla - vihdoin. Tuntuu nyt siltä, ettei meillä ole tässä hätää ja asiat saavat kulkea nyt omalla painollaan. Kuten taisi eräs bloggaaja aikaisempaan tekstiin kommentoida jotenkin näin "Kirje tutkimuksiin on kuin rakkaus, se tulee kun sitä vähiten odottaa." :D Ja tällä hetkellä se on hyvä näin. Aivan turhaa käyttää energiaa kirjeen odottamiseen, siinä mahdollisesti ajaa itsensä ja parisuhteensa vain kuilun partaalle. Tämä puolisoni mahdollisesti tulossa oleva prosessi on kuitenkin loppupeleissä vain hyvin pieni osa elämäämme, joten pidettäköön se sellaisena eikä paisutella sitä liikaa. Liian innokkaat ystävämme pitävät kyllä siitä puolesta huolen. Nyt olemme ajatelleet keskittyä tulevaan kesään, töihin ja pikkuseikkailuihin, joita edessä on varmasti, lähdemmehän toiselle
Niin se kevät yllätti tänäkin vuonna. Jäi hiihtämisetkin niin vähälle, puhumattakaan laskemisesta. Toivotaan, että pohjoisessa olisi vielä laskukelejä kun vappuna sinne päin mennään. Ei tässä mitään ihmeempää asiaa ollut. Ajattelin tulla vain kertomaan, että hengissä ollaan, niin minä kuin blogikin, mutta vähän hiljaisempaa aikaa täällä. :D Ei vain ole oikein mitään mistä kirjoittaa.
Viimeisiä tämän kevään kursseja viedään. Motivaatio meinaa olla hakusessa, niin kuin joka kevät. Ajatukset ovat jo kesässä ja aivotkin kohta kesälaitumilla. Tosin tänä kesänä ehkä niitä joutuu opiskeluihin, työn ohessa, käyttämään, kun gradua pitäisi jo alkaa pikku hiljaa työstämään.
Aikaa polille ei ole vieläkään Nipsulle kuulunut. Nyt vain odotellaan milloin postiluukku kolahtaa. Taidan olla malttamattomampi kuin Nipsu tai sitten se vain sen osaa hyvin peittää. Joka sunnuntai sanon, että "mulla on ihan sellainen olo, että seuraavalla viikolla se aika tulee postissa". Noh, joka viikko tähän mennessä tuntuma on mennyt metsikköön. Mutta nyt tuntuu, että kyllä se sieltä seuraavalla viikolla tulee... ;D
Pariisissa jo viime keväänä tähän aikaan kukat kukki.
En pidä ihmisten sukupuolittamisesta. Pyrin itse välttämään sellaista puhetta. Sukupuolistava puhe on esimerkiksi sitä, että kutsuu ihmisiä sanoilla tyttö, tytär, poika jne. kun heillä olisi oikeatkin nimet. Minulle tällainen puhe ei ole edes tarttunut kun harvemmin meillä kotona on sellaista käyttetty. Vanhempani saattavat siskoani ja minua yhdessä kutsua tytöiksi, mutta muuten puheemme kotona on ollut aina hyvin sukupuolineutraalia. Tällaisen puheen vastakohtaan olen päässyt tutustumaan Nipsun kotona. Siellä käytetään jatkuvasti Nipsusta ja minusta sanoja tyttäret ja tytöt sekä hänen veljistään sanoja poika, pojat. Tällaisessa puheessa ei tietenkään ole mitään pahaa ja luulen, että eroja on myös eri murrealueilla - vanhempamme kun edustavat aivan eri murrealueen ihmisiä. Mutta "tytöttely" tai "pojittelu" voi joistakin ihmisistä tuntua hyvinkin pahalta, jos oma kokemus itsestä ei olekaan sitä, mitä muut luulevat. Jopa sateenkaarevassa kaveripiirissämme on ihmisiä, joille edelleen tuottaa vaikeuksia olla puhumatta meistä yhdessä tyttöinä - "tytöt sitä ja tytöt tätä". Annettakoon se heille anteeksi, kyllä he vielä oppivat.
Ärsyttävämpi tapa on kuitenkin sukupuolta korostava ja pönkittävä puhe. Tällaista puhetta kuulee käytettävän kun transihmisiä on läsnä. Jotkut ihmiset eivät vain tunnu ymmärtävän, sitä etteivät transihmiset (välttämättä) kaipaa jatkuvaa sukupuolensa korostamista tai tarpeetonta uuden nimen toistelua, kun sitä ei ole aiemminkaan tehty. Nämä ovat havaintojani/havaintojamme, joita olemme viime aikoina tehneet. Välillä koen myös myötähäpeää näiden ihmisten takia, koska heidän puheensa ontuu. "Mitäs äijjät?!", "mitäs pojat!?", "mitäs ne isännät?!" ovat letkautuksia, joita olen viime aikoina kuullut joidenkin kavereidemme käyttävän hyvinkin usein, kun porukassa on transmiehiä. Eivät he käytä tällaista kieltä silloin, kun kyseessä on cis-miehet tai -naiset. Missä siis vika? Onko puhe itselleen uskottelua, että transmiehet ovat miehiä siinä missä muutkin? Vai onko puhe täysin tiedostamatonta? Tuskin he tällä mitään pahaa tarkoittavat, mutta se on silti hieman hämmentävää, jopa näin asianosattoman silmissä.
Jotkut voivat ajatella, että teen nyt kärpäsestä härkäsen ja toiset voivat tuntea tällaisen korostavan puheen hyvänä asiana, mutta minä en.
500 katselua rikki! Vaikka 500 on todella vähän jonkun muun mittakaavassa, on se minulle aika paljon. Ajattelin, että tuskimpa tänne kukaan eksyy ja saan itselleni kirjoitella, mutta näköjään tänne ihmisiä välillä löytääkin.:) hehe. Joku on uskaltanut kommentoimaankin. Kiitos! Pitäs vain saada joitain aiheita/ajatuksia, joista kirjoittaa. Ehdotuksia!
Vertaistuki on minulle ollut aina hyvin tärkeää. Jo silloin kun ymmärsin seksuaalisen suuntautumiseni ja aloin elää avoimesti sitä elämää, toivoin, että minulla olisi ollut ympärilläni muita, samankaltaisia ihmisiä. Lukuunottamatta silloista tyttöystävääni, josta ei kyllä ollut paljoa tukea ja pari tuttua, minulla oli vain heteroystäviä. Ei heteroystävissä mitään vikaa ollut, eikä ole edelleenkään, mutta vertaistukea minä en heiltä saanut. Opiskelin silloin myös kaupungissa, jossa ei Setan toimintaa vielä ollut. Alku vanhempieni kanssa oli todella hankala, joten vertaistuki olisi ollut enemmän kuin tervetullutta. Kun sitten tutustuin muihin sateenkaareviin ihmisiin, aloin voimaan paremmin. Nykyään kaveripiirini Nipsun kanssa täällä nykyisessä kotikaupungissa koostuu pääasiassa muista sateenkaarevista ihmisitä.
Vertaistuki merkitsee minulle yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tunnetta siitä, että minut hyväksytään joukkoon juuri sellaisena kuin olen ja tunnetta siitä, että voin kertoa mitä vain tulematta torjutuksi. Esimerkiksi en epäillyt hetkeäkään, etteikö kaverimme täällä ymmärtäisi Nipsun transsukupuolisuutta. Meidän ei tarvinnut selittää, mitä se tarkoittaa tai mitä nyt tapahtuu, vaan kaikki tiesivät ja ymmärsivät. En sano, etteikö heteroystävämme ja -perheenjäsenemme asiaa hyväksyisi, mutta onhan se heille huomattavasti vieraampi asia ja saattaa viedä aikaa ennen kuin he asian käsittävät.
Vaikka olenkin ihanien ja ymmärtäväisten ihmisten ympäröimänä ja saan heiltä paljon tukea nyt ja tulevaisuudessa, en tunne ketään ihmistä, joka olisi samassa tilanteessa kuin minä juuri nyt - transmiehen kumppani. Lähipiirissäni ei ole ketään, jolta voisin kysyä minua, puolisoa mietityttäviä asioita. Tällä hetkellä vertaistuen virkaa minulla toimittaa Transtukipisteen transihmisten läheisfoorumi. Se on hyvä ja luotettava paikka ja sieltä saa ajantasaista tietoa asioista. Suosittelen sitä kaikille transsukupuolisen läheisille! Mutta on se eri asia siellä keskustella kuin kasvotusten. Jään siis kuulostelemaan, josko jostain vertaistukea ilmaantuisi.:D
Ensimmäistä aikaa ei Nipsulle ole vielä transpolille kuulunut. Toki elokuuhun, jolloin aika pitäisi viimestään olla, on vielä paljon aikaa. Toivon kuitenkin, että ensimmäinen tapaaminen hänellä olisi jo ennen kesää. Olen ainakin ymmärtänyt, että ensimmäisen tapaamisen jälkeen käyntejä pyritään järjestämään tiheämmin, mikä on hyvä asia. Välillä tuntuu, ettei millään enää jaksaisi odottaa, että Nipsun prosessi saadaan alulle. Olo on vähän ristiriitainen. Toisaalta on hyvä että on saanut rauhassa tottua ajatukseen, mutta nyt alkaa olla jo olo vähän malttamaton. Toivoisin niin Nipsun jo pääsevän hoitoihin.
Erityisesti kerran kuussa Nipsun itseinho kasvaa suuremmaksi kuin yleensä ja sitä on surullista katsoa sivusta. Masennuksesta tai mistään niin vakavasta ei hänen kohdalla ole kyse. Se on ennemminkin ahdistusta. Mitkään vaatteet eivät näytä hänen mielestään hyvältä ja painoa on kuulemma tullut monta kiloa lisää. Vaikka kuinka yrittäisin auttaa toista näkemään asian oikean laidan, tunnen itseni voimattomaksi, koska mikään ei auta - ei sanat ei mikään. On niin väärin, että hyvännäköinen ja hyvä kroppainen ihminen puhuu itsestään niin ikävästi. Ja se uuvuttaa minua.
Ymmärrän häntä ja pystyn olemaan piittaamatta hänen puheista, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan ja joskus se sitten purkautuukin - itkuna ja turhautumisena. Tunnen itseni epäonnistuneeksi tukemaan puolisoani ja tunnen surua Nipsun ahdistuksesta. En toivoisi kenenkään tuntevan niin. Olisi helpotus minulle ja ennen kaikkea puolisolleni että tutkimusjakso ja hoidot alkaisivat. Näin matka omaksi koettuun kroppaan ja elämään voisi alkaa.
Olemme puolisoni kanssa kummatkin hyvin perhekeskeisiä. Minun kuten myös Nipsun tulevaisuudensuunnitelmiin on aina kuuluneet lapset - sitten joskus. Kiirettä ei vielä todellakaan ole, eikä myöskään aivan heti valmistumisen jälkeenkään. Haluamme nauttia työn ja näin myös rahan tuomista mahdollisuuksista ensin ihan kahden. Monta vuotta opintotuen ja -lainan voimin kun kummasti houkuttaa nauttimaan työnsä hedelmistä.
Minulle on ollut aina selvää, että haluan olla se parisuhteen osapuoli, joka lapsen kantaa. Kyse ei ole biologisesta suhteesta lapseen vaan olen aina kokenut sen olevan minun tehtäväni, liekö äitiys sisäänrakennettua?! Nipsun kanssa ollessani minun ei ole tarvinnut koskaan selittää kummemmin, sillä se on ollut aina selvää, minä kannan meidän lapset ja sillä selvä. Raskautta Nipsu ei ole koskaan tuntenut omakseen ja ymmärrän sen hyvin. Toki jotkut transmiehet ovat ennen sukupuolenkorjaushoitoja tai niiden aikana olleet raskaana. Kuitenkin raskaus ja lapsen synnyttäminen kulttuurissamme liitetään niin vahvasti naiseuteen, ettei moni mies koe sitä omakseen.
Kuten jo aiemmassa postauksessani olen kertonut, on puolisoni transsukupuolisuus meillä vielä suht uusi asia. Ei siis ole kauaakaan kun olimme vielä naispari ja ajatukset olivat sen mukaisia. Mietimme mahdollisuutta siirtää puolisoni sukusoluja minulle ja keinohedelmöittää ne. Tällainen ei ole mitenkään harvinaista. Mielestäni ajatus on aika kauniskin. En tiedä onko kukaan transmies koskaan tallettanut sukusoluja hedelmöitysklinille ennen transhoitojen aloittamista tulevaisuuttaan ja kumppaniaan ajatellan tai onko se ylipäänsä mahdollista. Ainakin jotkut transnaiset ovat näin tehneet, mutta ongelmana on ollut se, ettei jotkut klinikat ole näitä enää antaneet käyttää. Surullista. Vaikka tallettaminen käytännössä olisi mahdollista, luulen solujen varastoimisen olevan aika kallista puuhaa ja näin ollen meillä ei tässä vaiheessa sellaiseen ole varaa. Olemme siis ajatuksen hyvin pitkälti haudanneet.
Jotenki tuntuu, että lähitulevaisuudessa alkavan korjausprosessin vuoksi vauvahaaveet ovat muutenkin jääneet taka-alalle. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä tai etteikö puolisoni sitä enää haluasi. Kysymys on enemminkin siitä, että seuraavat pari kolme vuotta tulevat varmasti olemaan hyvin raskaita ja suuria muutoksia tulee tapahtumaan, ettei yksinkertaisesti muiden isojen, elämää muuttavien asioiden miettimiseen jää energiaa. Asioita täytyy priorisoida. Ensin täytyy hoitaa perusta kuntoon, jotta siihen päälle voidaan alkaa rakentamaan uutta. Sitten kun aika on kypsä ja puolisoni hoidot ohi, niin vauva suunnitelmat tulevat varmasti taas kuvioihin - ehkä jopa entistä vahvempina. Joka tapauksessa, odotan (salaisesti?!) jo äitiyttä ja on mahtavaa, että lapsillani tulee olemaan niin mahtava isä kuin Nipsu. Mites muiden vauva haaveilut? Onko niitä? :)
Nyt kun Tahdon 2013-kamppanja on menossa ja avioliitto asiat ovat kaikkien puheissa, niin on tullut mietittyä naimisiin menoa itsekin enemmän. Aina olen ollut varma siitä, että joskus minäkin vielä naimisiin menen, oli se sitten rekisteröity parisuhde tai avioliitto muodoltaan, mitä ikinä laki antaakaan kahden naisen tehdä. Perinteikkäät kirkonmenot olen saanut unohtaa ja toki sana rekisteröity parisuhde on kuullostanut korvaani hyvinkin epäromanttiselta ja vieraalta ajatukselta, mutta niitä kohti tässä ollaan vakaasti menty, kun ei muu auta.
Nyt kuitenkin puolisoni transsukupuolisuuden myötä myös aikaisemmat ajatukset ja suunnitelmat tulevaisuudessa siintävistä häistä on saanut väistyä uusien mietteiden tieltä. Ensinnäkin siinä vaiheessa kun häämme ovat ajankohtaiset, puolisoni on jo juridisesti mies, eikä ole kahta puhetta siitä, emmekö olisi niin kirkon kuin valtionkin edessä heteropari ja näin myös aviopari. Avioliitto, kyllähän se kuulostaa paremmalta kuin rekisteröity parisuhde ja onhan oikeudetkin paremmat. Se on jännä, kuinka hyvältä avioliitto sanana kuulostaakin, vaikka sen mahdollisuuden olen haudannut jo ajat sitten. Nyt se on vain tullut taas ajankohtaiseksi ilman lakimuutostakin ja loppujen lopuksi aika perinteitä kunnioittavana ihmisenä ajatusta on kiva pyöritellä mielessä, en sitä kiellä.
Kirjoituksestani voisi kuvitella, että olen ylpistynyt sen jälkeen, kun sain tietää puolisoni ajatuksista sukupuolenkorjauksesta ja tajuttuani saavani monien mielestä ne "oikeat" häät, mutta ei, en minä ole. Toki Tahdon 2013 -kampanjalla ei ajeta suoranaisesti enää minun ja puolisoni oikeuksia, mutta kyllä se minua silti koskettaa, että monilla ystävilläni ei ole yhtäläisiä oikeuksia avioliittoon. Ja jos asiat olisivat toisin ja edelleen naisen kanssa suhteessa olisin, niin yhtälailla minäkin olisin ystävieni kanssa samalla viivalla, vain rekisteröity parisuhde mahdollisuutenani.
Käythän siis allekirjoittamassa lakialoitteen, niin minäkin tein jo ensimmäisenä päivänä.
Kumppanini sukupuolenkorjaus prosessi on aivan alkutekijöissään. Odotellaan kirjettä, joka toisi tiedon ensimmäisestä ajasta. Sen verran jo tiedetään että Tampere tulee olemaan hoitava taho ja ensimmäinen aika pitäisi olla elokuun loppuun mennessä. Toisaalta ei malttaisi enää odottaa, mutta toisaalta on ihan hyvä, että aikaa ensimmäiseen käyntii saattaa vielä olla kuukausia, niin saa ajatukseen ensin kunnolla tottua - sekä minä että kumppanini Nipsu.
Nyt kun mitään Kn prosessiin liittyvää ei ole vielä käynnissä, ajattelin ensinnä keskittyä niihin muutoksiin, joita tapahtuu liittyen itseeni ja meihin. Itseäni ehkä yksi eniten mietyttänyt asia on se, kuinka määrittelen itseni. Kuten sukupuoli, myös seksuaalisuus on hyvin moninainen ja muuttuva ihmisen ominaisuus. Oman seksuaalisuuteni tajuaminen kesti varsin pitkään. Vasta lukion lopussa tajusin pitäväni tytöistä. Siihen astiset pienet kokeilut poikien kanssa olivat rajoittuneet pussailuun, sillä jo ajatus seksistä miehen kanssa ahdisti. Se olin minä joka jätti, kun juttu meni tai oli menossa yhtään pussailua vakavammaksi. Oli vapauttavaa vihdoin ymmärtää itseä paremmin ja löytää sana sille mitä olin jo vähän aavistellut. Olin lesbo ja sitä olen ollut vahvasti viime kuuhun asti. Ehkä ehdottomalla lesbon identiteetilläni olen näyttänyt epäilijöille, ettei tämä ole mikään vaihe.
Nyt kun tilanne onkin se, että kumppanini kokee olevansa mies, minä en voi olla lesbo. En voi ainakaan itseäni määritellä julkisesti enää niin. Se olisi loukkaus puolisoani kohtaan - ei miehen ja naisen suhde ole lesbinen. Se olisi myös petos itseäni kohtaan, sillä jos koen olevani lesbo, en voi olla miehen kanssa, sillä kieltäisin tällöin itseni.
Okei, nyt on hyvä ehkä tehdä selväksi, etten ole kategorisoinnin kovin puolesta puhuja. Itseasiassa en edes pidä siitä. Kuitenkin elämme yhteiskunnassa, jossa kaikki asiat ja ihmiset halutaan lokeroida, jotta se olisi kait jollakin tavalla selkeämpää ja meillä olisi sanat joilla puhua. Mitä siis olen?
En ehkä ole biseksuaali, sillä koen sen olevan hieman rajoittava määritelmä minulle. Entä panseksuaali? Panseksuaalit voivat tuntea vetoa keheen tahansa, oli sitten mies, nainen, transgender, transukupuolinen jne. Se taas on ehkä liian laaja käsite kuvaamaan minua.
Pohdintani asiasta ei tunnu oikein etenevän mihinkään. Jään siis vielä miettimään. Voi olla etten tule enää koskeen laittamaan itseäni mihinkään kategoriaan vaan olen jotain näiden kaikkien seksuaalisuuksien välistä ja minun on hyvä olla niin. Mutta kerron kyllä sitten, kun tiedän sanat sille, mitä olen.
Itsestäni voisin kertoa jotain näin aluksi. Olen siis vähän yli parikymppinen tyttö ja opiskelen yliopistossa yhteiskuntatieteitä. Seurustelen muutamaa vuotta vanhemman, ihanan ja komean ihmisen kanssa.
Jos opiskelijabudjetti antaisi paremmin myöten, matkustelisin enemmän ja voisin välillä parit kengätkin ostaa. Ihan vain siksi koska voin. Urheilusta tykkään ja spinningissä tulee käytyä. Kävisin myös laskemassa useammin jos olisi mahdollisuus.
Värit ovat kivoja, mutta aivan liian usein lähden kaupasta mukanani jotain maanläheisempää -mustaa, valkoista harmaata tai sinistä. Yllätin tosin itseni ja ostin vähän aikaa sitten korallin punaiset farkut. Odotan kesää. Korkkareita käytän mielelläni jos tilanne niin vaatii, mutta paremmin viihdyn converseissä. Tyylini on erittäin tyttömäinen ja harvemmin (tuskin koskaan) ihmiset veikkaisivat minua sateenkaarevaksi ja vielä suht aktiiviseksi sellaiseksi.:)
Blogia olen pitänyt joskus aiemmin, kun olin vaihdosssa ulkomailla. Olen kuitenkin aika newbie kirjoittamaan mitään kovin syvällistä, joten annettakoon se minulle anteeksi jos teksti ontuu.
Jos satuit blogiini eksymään niin jätä ihmeessä viesti itsestäsi.:)
Aluksi minulla oli tunne että kumppanini sukupuolenkorjaus muuttaisi kaiken. Toki moni konkreettinen asia muuttaa muotoaan kuten nimi, hetu, ääni, piirteet, keho jne. Mutta se mihin olen kuitenkin kaikkein eniten rakastunut ei muutu miksikään, eli se mitä hän on sisältäpäin. Se, jo kolme vuotta tuntemani ihminen on ja pysyy, huolimatta kaikista ulkoisista muutoksista.
Voihan tietenkin olla että muutos joka hänessä tapahtuu on niin kokonaisvaltainen, että hänen sisäinen olemus muuttuu myös hieman. Tuskin se ainakaan muutos negatiiviseen on..
Muutos ei kosketa vain häntä. Se koskettaa myös minua. Se, miten olen aiemmin määritellyt itseni ja kumppanini ei enää pädekään. Se, kuinka olen meistä puhunut ei enää passaa määritelmään meistä. Myös se miten olen aiemmin nähnyt tulevaisuutemme, ei enää pädekään täysin sellaisenaan. Näistä lisää myöhemmin.
Jonkun silmissä ajatukseni voivat olla hölmöjä tai naiveja mutta minulle ne ovat tosia ja toivon niitä kunnioitettavan. Toki olen valmis keskustelemaan myös toisinajattelijoiden kanssa.
Ensisijaisesti blogi toimii ajatusteni läpikäymisen paikkana, ei sillä etteikö meillä kotona voida puhua. Päinvastoin, mieheni (tuntuupa se sana vielä oudolta, mutta kuitenkin hyvällä tavalla jännittävältä;)) on juuri sen takia niin mahtava, että hänen kanssaan voimme keskustella mistä tahansa. Toiseksi haluan tuoda ajatukseni ja tarinamme niiden luettavaksi, joita tämä asia myös koskee tai kiinnostaa. Minulle voi heittää ehdotuksia mahdollisista bloggauksen aiheista ja minulta saa kysyä, jos jokin mietityttää yms.Tervetuloa siis lukemaan!
Hieman vajaa kolme vuotta sitten tapasin ihmisen, josta en ole sittemmin silmiäni irti saanut. Siellä se istui, luentosalin toisella penkkirivillä, minua hieman alempana. Puoli vuotta siinä meni, ennen kuin uskalsin juttelemaan. Olimme pari vuotta vain ystäviä. Kummallakin oli oma elämä toisaalla, toisen ihmisen kanssa. Kuitenkin ajatukseni olivat enemmän tai vähemmän hänen luonaan. Vaikken sitä vielä silloin tajunnut -taisi se olla rakkautta ensisilmäyksellä.
Hieman reilu vuosi sitten yksi asia johti toiseen ja silloinen suhteeni kariutui. Se oli helpotus niin minulle kuin monelle läheiselleni. Emme olleet sopivia toisillemme ja uusi luku elämässäni sai alkaa. Ihmisestä, jonka kanssa olin ystävystynyt pari vuotta aiemmin, tuli minulle aiempaa läheisempi. Olin löytänyt ihmisen, jonka kanssa näin tulevaisuuden hyvin kirkkaana. Muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen virallisesti ja elämä on ollut erittäin hyvää.
Noin kuukausi sitten hän sanoi haluavansa puhua kanssani eräästä asiasta. Hän kertoi kuinka on aina kokenut olevansa kuin väärässä ruumiissa ja kuinka hänestä tuntuisi oikealta aloittaa sukupuolenkorjausprosessi naisesta mieheksi.
Seurustelumme alkuajoista lähtien olen ollut tietoinen hänen kehoonsa liittyvistä dysforioista. Olemme myös aiemmin puhuneet hänen kokemuksellisesta sukupuolestaan, joka ehkä ankkuroituu johonki naisen ja miehen väliin. Myös transsukupuolisuus on ollut esillä keskusteluissamme paljon, monestakin syystä. Asia minulle ei siis ollut vieras. En vain osannut sitä odottaa, tai ehkä osasinki, mutten silti kuitenkaan. Olin ehkä yllättynyt.
Sukupuolella ei sinänsä ole minulle väliä. Pääasia että rakastan ja tulen rakastetuksi. Mutta valehtelisin jos väittäisin ettei kumppanini transsukupuolisuus ole minua mietityttänyt ja tuleva hieman pelottanut. Totta kai se on. Kuitenkaan se ei ole kertaakaan minua saanut rakastamaan häntä vähemmän tai olemaan tukematta häntä päätöksessään. Päinvastoin, näen yhteisen tulevaisuutemme kirkkaammin kuin koskaan ennen.
