Olemme puolisoni kanssa kummatkin hyvin perhekeskeisiä. Minun kuten myös Nipsun tulevaisuudensuunnitelmiin on aina kuuluneet lapset - sitten joskus. Kiirettä ei vielä todellakaan ole, eikä myöskään aivan heti valmistumisen jälkeenkään. Haluamme nauttia työn ja näin myös rahan tuomista mahdollisuuksista ensin ihan kahden. Monta vuotta opintotuen ja -lainan voimin kun kummasti houkuttaa nauttimaan työnsä hedelmistä.
Minulle on ollut aina selvää, että haluan olla se parisuhteen osapuoli, joka lapsen kantaa. Kyse ei ole biologisesta suhteesta lapseen vaan olen aina kokenut sen olevan minun tehtäväni, liekö äitiys sisäänrakennettua?! Nipsun kanssa ollessani minun ei ole tarvinnut koskaan selittää kummemmin, sillä se on ollut aina selvää, minä kannan meidän lapset ja sillä selvä. Raskautta Nipsu ei ole koskaan tuntenut omakseen ja ymmärrän sen hyvin. Toki jotkut transmiehet ovat ennen sukupuolenkorjaushoitoja tai niiden aikana olleet raskaana. Kuitenkin raskaus ja lapsen synnyttäminen kulttuurissamme liitetään niin vahvasti naiseuteen, ettei moni mies koe sitä omakseen.
Kuten jo aiemmassa postauksessani olen kertonut, on puolisoni transsukupuolisuus meillä vielä suht uusi asia. Ei siis ole kauaakaan kun olimme vielä naispari ja ajatukset olivat sen mukaisia. Mietimme mahdollisuutta siirtää puolisoni sukusoluja minulle ja keinohedelmöittää ne. Tällainen ei ole mitenkään harvinaista. Mielestäni ajatus on aika kauniskin. En tiedä onko kukaan transmies koskaan tallettanut sukusoluja hedelmöitysklinille ennen transhoitojen aloittamista tulevaisuuttaan ja kumppaniaan ajatellan tai onko se ylipäänsä mahdollista. Ainakin jotkut transnaiset ovat näin tehneet, mutta ongelmana on ollut se, ettei jotkut klinikat ole näitä enää antaneet käyttää. Surullista. Vaikka tallettaminen käytännössä olisi mahdollista, luulen solujen varastoimisen olevan aika kallista puuhaa ja näin ollen meillä ei tässä vaiheessa sellaiseen ole varaa. Olemme siis ajatuksen hyvin pitkälti haudanneet.
Jotenki tuntuu, että lähitulevaisuudessa alkavan korjausprosessin vuoksi vauvahaaveet ovat muutenkin jääneet taka-alalle. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä tai etteikö puolisoni sitä enää haluasi. Kysymys on enemminkin siitä, että seuraavat pari kolme vuotta tulevat varmasti olemaan hyvin raskaita ja suuria muutoksia tulee tapahtumaan, ettei yksinkertaisesti muiden isojen, elämää muuttavien asioiden miettimiseen jää energiaa. Asioita täytyy priorisoida. Ensin täytyy hoitaa perusta kuntoon, jotta siihen päälle voidaan alkaa rakentamaan uutta. Sitten kun aika on kypsä ja puolisoni hoidot ohi, niin vauva suunnitelmat tulevat varmasti taas kuvioihin - ehkä jopa entistä vahvempina. Joka tapauksessa, odotan (salaisesti?!) jo äitiyttä ja on mahtavaa, että lapsillani tulee olemaan niin mahtava isä kuin Nipsu. Mites muiden vauva haaveilut? Onko niitä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti