Uusi alku.

Hieman vajaa kolme vuotta sitten tapasin ihmisen, josta en ole sittemmin silmiäni irti saanut. Siellä se istui, luentosalin toisella penkkirivillä, minua hieman alempana. Puoli vuotta siinä meni, ennen kuin uskalsin juttelemaan. Olimme pari vuotta vain ystäviä. Kummallakin oli oma elämä toisaalla, toisen ihmisen kanssa. Kuitenkin ajatukseni olivat enemmän tai vähemmän hänen luonaan. Vaikken sitä vielä silloin tajunnut -taisi se olla rakkautta ensisilmäyksellä.

Hieman reilu vuosi sitten yksi asia johti toiseen ja silloinen suhteeni kariutui. Se oli helpotus niin minulle kuin monelle läheiselleni. Emme olleet sopivia toisillemme ja uusi luku elämässäni sai alkaa. Ihmisestä, jonka kanssa olin ystävystynyt pari vuotta aiemmin, tuli minulle aiempaa läheisempi.  Olin löytänyt ihmisen, jonka kanssa näin tulevaisuuden hyvin kirkkaana. Muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen virallisesti ja elämä on ollut erittäin hyvää.

Noin kuukausi sitten hän sanoi haluavansa puhua kanssani eräästä asiasta. Hän kertoi kuinka on aina kokenut olevansa kuin väärässä ruumiissa ja kuinka hänestä tuntuisi oikealta aloittaa sukupuolenkorjausprosessi naisesta mieheksi. 

Seurustelumme alkuajoista lähtien olen ollut tietoinen hänen kehoonsa liittyvistä dysforioista. Olemme myös aiemmin puhuneet hänen kokemuksellisesta sukupuolestaan, joka ehkä ankkuroituu johonki naisen ja miehen väliin. Myös transsukupuolisuus on ollut esillä keskusteluissamme paljon, monestakin syystä. Asia minulle ei siis ollut vieras. En vain osannut sitä odottaa, tai ehkä osasinki, mutten silti kuitenkaan. Olin ehkä yllättynyt.

Sukupuolella ei sinänsä ole minulle väliä. Pääasia että rakastan ja tulen rakastetuksi. Mutta valehtelisin jos väittäisin ettei kumppanini transsukupuolisuus ole minua mietityttänyt ja tuleva hieman pelottanut. Totta kai se on. Kuitenkaan se ei ole kertaakaan minua saanut rakastamaan häntä vähemmän tai olemaan tukematta häntä päätöksessään. Päinvastoin, näen yhteisen tulevaisuutemme kirkkaammin kuin koskaan ennen.

kuva