Tays kuulumisia.

Viime viikolla Nipsulla oli taas käynti Tampereella. Sattui hyvin, kun aika oli perjantaina, niin lähdin minäkin mukaan ja vietettiin mukava viikonloppu, ensin perjantai päivä Tampereella ja illaksi mentiin Helsinkiin.

Pyhäinpäivän vuoksi lauantaina oli kaupat kiinni, mikä toisaalta oli todella hyvä asia meidän shoppailualttiuden tietäen, mutta kyllähän sitä sai silti tyydytettyä pienen materialistin himon, sillä Helsingin messukeskuksessa oli sinä viikonloppuna juuri meidän onneksemme SkiExpo -messut! Voi sitä onnenpäivää kun se asia tajuttiin. Heti aamusta viipotettiin sinne, ja kyllähän siellä sai muutaman tunnin helposti kulumaan. Siellä oli vaikka mitä laskukamaa suht halvalla, mutta kovalla itsekurilla sain itseni sieltä tyhjin käsin lähtemään, mukaan lähti vain varvassukat fivefingers kenkiin ja metritolkulla lakua. Nipsu ei ollut ihan niin hyväonninen, mutta oikeutimme sen sillä, että joulu on tulossa. Hih.

Sen verran Nipsun Taysin reissusta, että käynti oli ohi tunnissa ja se meni erittäin hyvin. Voip olla, että diagnoosin saaminen on lähempänä kuin ajattelimmekaan, sillä hoitohenkilökunta ei näe tarvetta kartoittaa Nipsun mielenliikkeitä sen suuremmin. Siitä mitä se sitten tarkoittaakin, tiedämme lisää kolmen viikon kuluttua kun Nllä on seuraava käynti polilla.

Oli muuten hauska kun psykiatri tuli pahoittelemaan minulle käynnin loputtua etteivät olleet hoksanneet pyytää minua mukaan käynnille. Emme mekään Nipsun kanssa tajunneet, että sinne edes voisi kukaan muu tulla, joten emme ymmärtäneet edes sellaista ehdottaa. Ensi kerralla sitten. Mukavan oloisia työntekijöitä tuntuu siellä muuten töissä olevan. Enkä kyllä ole yhtään negatiivista sanaa heistä Nipsun suusta kuullutkaan. 

Stressi-Erkki ja sensuuri.

Tämä syksy on viuhahtanut ohitseni aivan tietämättäni. Vastahan tulimme takaisin kotiin 3,5kk kestäneeltä reissultamme. Syksyyn on mahtunut naurua, iloa ja onnellisuutta, mutta myös itkua, harmitusta, väsymystä ja stressiä. Ihmismieli on siinä mielessä jännä, että kun yhdestä stressin aiheesta on päässyt, se ottaa jo toisen tilalle. Vähintään jos ei heti ole uutta aihetta valmiina, niin sitten sellaisen se keksii. Hassua tässä on se, että aiemmin en ole turhia stressaillut ja yleensä ajattelen asioiden menevän omalla painollaan, mutta nyt kuluneen syksyn aikana joku pieni stressierkki on asuttanut mieleni. Olenko kasvanut vain aikuiseksi? Vai onko liian moni asia kasautunut nyt vain tähän samaan rytäkkään?

En tiedä edes mistä aloittaa ja jaksanko (uskallanko) edes kaikkea tänne kirjoittaa. Tämän blogin perustin paikaksi, jossa voin tuntojani Nipsun prosessiin liittyen vuodattaa. Kuitenkin olen huomannut, että jostain syystä tieto siitä, että kuka tahansa voi kirjoitukseni lukea, sensuroi ajatukseni, eikä ne tähän näytölle tahdo millään pusertua tekstin muotoon. Tuomituksi tuleminen ajatusteni perusteella taitaa sensuroida tekstiäni eniten. Toisaalta taas voi olla, että siellä jossain on ihmisiä, jotka mahdollisesti voivat samaistua tuntoihini ja pitävät tuntojani aivan oikeutettuina. Mielessäni kävi myös ajatus siitä, että ehkä olenkin itse tekstini suurin sensuuri. Ehkä tuntoni ovat niin kauan mielenisopukoissa pois päiväjärjestyksessä kun en niitä mihinkään auki kirjoita. Tai ehkä tuntemukseni ovat liian kipeitä / salaisia (?) tuotavaksi päivän valoon. Menipä syvälliseksi! huh.

Ehkä tästä lähin keskitynkin vain positiivisiin ja mukaviin asioihin, mitä elämässämme tapahtuu. Siihen kuinka hyvin asiat ovat! Miksi rypeä kaiken maailman ikävissä ajatuksissa kun kuitenkin niitä hyviä asioita tälläkin hetkellä on tuplasti enemmän. Mottonani on toiminut jo kauan sanonta: Every cloud has a silver lining. Miksi olen unohtanut tämän? Onko minuunkin alkanut iskostua tämä paljon puhuttu suomalainen melankolia? No en aio sen ainakaan ottaa ylivaltaa, vaan bloggailen niistä hyvistä asioista! Ihan mahtavaa viikon jatkoa teille kaikille lukijoille!