Life update

On taas kerran aikaa vierähtänyt kun viimeksi kirjoittelin. Tällä välin on ollut vain töitä, muutama vapaa päivä, extempore reissu pohjoiseen ja odottelua. Odottelua, että työt loppuvat (enää 1,5viikkoa) ja lähdetään viikoksi etelän lämpöön! Jotenkin Nipsun prosessi on jo niin arkipäiväinen asia, että harvemmin tulee asiaa mietiskeltyä. Tuossa viime viikolla oli jopa päiviä, ettei asia käynyt edes mielessä. Se on paljon se, sillä kyllähän se esillä on ollut, harva se päivä. Eikä se kyllä minua haittaa, mutta oli jännä huomata, että asia alkaa olla käsitelty. Ainakin tältä erää. Nyt kun ei mitään tapahdu, niin ei ole edes mitään mitä täälläkään puida. Toki asioita voi minulta edelleen kysellä ja ehdotella aiheita, jos sellaisia on. Yritän kuitenkin taas ryhdistäytyä ja kirjoitella tänne useammin.

Mutta hei oli minulla ihan oikeaa asiaakin. Nimittäin sain vihdoin ja viimein kerrottua vanhemmilleni Nipsun alussa olevasta transprosessista. Olin jo alkuviikosta tulossa panikoimaan tänne ja kertomaan etten vain yksinkertaisesti uskalla asiasta kertoa. Pelkäsin torjuntaa ja sitä, että Nipsun ja vanhempieni hyvä suhde asian julkitulon myötä kärsisi. No, eipä kärsinyt, sillä perheeni jokainen jäsen on ottanut asian vastaan erittäin hyvin. Elämä jatkuu samalla tavalla ja Nipsu on yhtä tervetullut meille kuin aina ennenkin. Meillä oli todella hyvä keskustelu vanhempieni kanssa. He olivat toisaalta osanneet odottaakin asiaa. Olen niin onnellinen ja helpottunut. Näen omani ja Nipsun ja minun yhteisen tulevaisuuden entistä kirkaampana! Tästä on hyvä jatkaa matkaa.:)



Uuden alku vol.2

Yhtäkkisestä laiskuudesta johtuen en ole aiemmin kirjoitellut, mutta nyt sitten sain aikaiseksi jotain raapustettua kasaan. Ensimmäinen käynti Taysin transpolilla Nipsulla oli siis tiistaina. Taisin minäkin olla hieman jännittynyt tulevasta, kun ei hotellin herkullinen aamiainen oikein maistunut. Nipsulle se maistui sitäkin vähemmän. No, mutta tosiaan aika oli jo heti aamusta ja kesti sen vajaat 1,5h. Minä odottelin odotushuoneessa sen aikaa. Sekin oli jännää kun odotin vain, että kuulen kaiken, pienintäkin yksityiskohtaa myöten. 

Sairaanhoitaja oli kuulemma ollut tosi mukava ja käynti oli mennyt hyvin. Monen moiseen kysymyslappuun oli pitänyt vastailla ja taustoistaan kertoa. Seuraava kerta on tosiaan kuukauden päästä sosiaalityöntekijälle. Ymmärsin niin, että sen jälkeen alkaa psykiatrin ja psykologin tapaamiset. Sh oli sanonut, että kaiken kaikkiaan hoitoneuvotteluun ja siten diagnoosin saamisen voi mennä noin vuosi. Toivon kuitenkin, ettei siihen mene kuin se minimi - 6kuukautta. Luulen, ettei hoitohenkilöstö halua kateettomia lupauksia tehdä, joten on turvallisempaa arvioida kesto hieman yläkanttiin, jos jotain odottamattomia asioita nousee esiin. Yllättyypä sitten positiivisesti kun vuotta diagnoosin saamiseen ei mennytkään. Noh, oli miten oli, nyt prosessi on alkanut ja uusi lehti on elämässämme avautunut.

Olen kuullut ja nähnyt, että kumppanin prosessi saattaa olla parisuhteelle liikaa. Tätä en pelkää, sillä koen, että tämä kaikki tuleva on vain hyväksi meille. Se on ollut sitä alusta asti. Joku voi ajatella, että kylläpä minä ajattelen naiivisti, mutta tiedän sen ja tunnen sen. Nipsusta tulee kokonainen, jolloin meistäkin, parisuhteestamme, tulee kokonainen. Tiedättekö mitä tarkoitan? 

 

 kuva

Two words - flat chest.

Tämä video liikutti ja herkisti mieleni tuossa juuri äsken. Video inspiroi minut kirjoittamaan tännekin vaikka olin ajatellut kirjoitella tänne vasta tiistain jälkeen. Mitä tiistaina tapahtuu? No Nipsulla on ensimmäinen aika Taysiin! Oonko vielä kertaakaan maininnut, että onhan tätä odotettukin!? Mutta vielä tähän videon aiheeseen. Kuten voi päätellä, puhuu Emery siinä mastektomiasta. Liikutuin nähdessäni miesten ilmeet siteiden poiston yhteydessä. Tuota onnellisuuden ja helpotuksen(?) tunnetta ei varmasti voi sanoin kuvailla. Tunteen kuitenkin näkee heidän kasvoiltaan jo kauas. 

Voi olla, ettei itkusta/liikutuksesta tule loppua, sitten kun puolisoni on tuossa pisteessä hoitojaan. Tiedän ja näen sen joka päivä, kuinka herkkä ja kipeä asia rintakehä puolisolleni on. Tiedän operaation olevan yksi hänen eniten odottamistaan asioista tällä hetkellä. Mastektomia on suuri asia niin Nipsulle kuin minulle. Minulle se on kahdella eri tavalla. Seuraavaksi pohtimani tapa on se henkilökohtaisempi. Toiset pitävät tisseistä, toiset pepuista, toiset huulista, toiset käsivarsista ja toiset taas jaloista (?). Minä pidän rintäkehistä. Mikä onkaan mukavampaa kun painaa pää toisen rintakehää vasten ja kuunnella sydämen sykettä samalla kun silittelee rintaa hiljaa? Ei mikään. Treenattu rintakehä on seksikäs - niin rinnaton kuin rintavakin. Siispä tunne siitä, että voin joku päivä silitellä puolisoni rintakehää varomatta tiettyjä osia siitä, on hyvä. Erittäin hyvä. Pidän siitä sellaisenaankin mutta koska puolisoni ei pidä, olen minäkin oppinut katsomaan ikään kuin sen läpi. Olen oppinut näkemään sen eri tavalla. Minulla tuskin tulee olemaan hänen "vanhaa" rintakehää mastektomian jälkeen ikävä, sillä olen unohtanut sen jo tovi sitten. Leikkauksen myötä se vain muuttaa muotoaan ja on näin entistä ehompi.

Mutta näin katkesi ajatus, joten lopetan tähän. Palaillaan asiaan viimeistään seuraavalla viikolla! :)