Hiljaiselo senkun jatkuu. Mitään ei ole mistään kuulunut ja se on toisaalta hyvä juttu. Huomaatteko, kuinka mutkikasta vuoristorataa nämä ajatukseni menevät. Välillä olo tuntuu mahdottoman malttamattomalta kun taas välillä toivoisi asioiden etenevän vieläkin hitaammin. Kertokaa mitä tämä on! Pelkoa? Jännittyneisyyttä? Normaalia?
Hyvää tässä tilanteessa kuitenkin on se että sekä minä että Nipsu olemme samoilla linjoilla - vihdoin. Tuntuu nyt siltä, ettei meillä ole tässä hätää ja asiat saavat kulkea nyt omalla painollaan. Kuten taisi eräs bloggaaja aikaisempaan tekstiin kommentoida jotenkin näin "Kirje tutkimuksiin on kuin rakkaus, se tulee kun sitä vähiten odottaa." :D Ja tällä hetkellä se on hyvä näin. Aivan turhaa käyttää energiaa kirjeen odottamiseen, siinä mahdollisesti ajaa itsensä ja parisuhteensa vain kuilun partaalle. Tämä puolisoni mahdollisesti tulossa oleva prosessi on kuitenkin loppupeleissä vain hyvin pieni osa elämäämme, joten pidettäköön se sellaisena eikä paisutella sitä liikaa. Liian innokkaat ystävämme pitävät kyllä siitä puolesta huolen. Nyt olemme ajatelleet keskittyä tulevaan kesään, töihin ja pikkuseikkailuihin, joita edessä on varmasti, lähdemmehän toiselle
paikkakunnalle töihin.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti