Tämä syksy on viuhahtanut ohitseni aivan tietämättäni. Vastahan tulimme takaisin kotiin 3,5kk kestäneeltä reissultamme. Syksyyn on mahtunut naurua, iloa ja onnellisuutta, mutta myös itkua, harmitusta, väsymystä ja stressiä. Ihmismieli on siinä mielessä jännä, että kun yhdestä stressin aiheesta on päässyt, se ottaa jo toisen tilalle. Vähintään jos ei heti ole uutta aihetta valmiina, niin sitten sellaisen se keksii. Hassua tässä on se, että aiemmin en ole turhia stressaillut ja yleensä ajattelen asioiden menevän omalla painollaan, mutta nyt kuluneen syksyn aikana joku pieni stressierkki on asuttanut mieleni. Olenko kasvanut vain aikuiseksi? Vai onko liian moni asia kasautunut nyt vain tähän samaan rytäkkään?
En tiedä edes mistä aloittaa ja jaksanko (uskallanko) edes kaikkea tänne kirjoittaa. Tämän blogin perustin paikaksi, jossa voin tuntojani Nipsun prosessiin liittyen vuodattaa. Kuitenkin olen huomannut, että jostain syystä tieto siitä, että kuka tahansa voi kirjoitukseni lukea, sensuroi ajatukseni, eikä ne tähän näytölle tahdo millään pusertua tekstin muotoon. Tuomituksi tuleminen ajatusteni perusteella taitaa sensuroida tekstiäni eniten. Toisaalta taas voi olla, että siellä jossain on ihmisiä, jotka mahdollisesti voivat samaistua tuntoihini ja pitävät tuntojani aivan oikeutettuina. Mielessäni kävi myös ajatus siitä, että ehkä olenkin itse tekstini suurin sensuuri. Ehkä tuntoni ovat niin kauan mielenisopukoissa pois päiväjärjestyksessä kun en niitä mihinkään auki kirjoita. Tai ehkä tuntemukseni ovat liian kipeitä / salaisia (?) tuotavaksi päivän valoon. Menipä syvälliseksi! huh.
Ehkä tästä lähin keskitynkin vain positiivisiin ja mukaviin asioihin, mitä elämässämme tapahtuu. Siihen kuinka hyvin asiat ovat! Miksi rypeä kaiken maailman ikävissä ajatuksissa kun kuitenkin niitä hyviä asioita tälläkin hetkellä on tuplasti enemmän. Mottonani on toiminut jo kauan sanonta: Every cloud has a silver lining. Miksi olen unohtanut tämän? Onko minuunkin alkanut iskostua tämä paljon puhuttu suomalainen melankolia? No en aio sen ainakaan ottaa ylivaltaa, vaan bloggailen niistä hyvistä asioista! Ihan mahtavaa viikon jatkoa teille kaikille lukijoille!
En tiedä edes mistä aloittaa ja jaksanko (uskallanko) edes kaikkea tänne kirjoittaa. Tämän blogin perustin paikaksi, jossa voin tuntojani Nipsun prosessiin liittyen vuodattaa. Kuitenkin olen huomannut, että jostain syystä tieto siitä, että kuka tahansa voi kirjoitukseni lukea, sensuroi ajatukseni, eikä ne tähän näytölle tahdo millään pusertua tekstin muotoon. Tuomituksi tuleminen ajatusteni perusteella taitaa sensuroida tekstiäni eniten. Toisaalta taas voi olla, että siellä jossain on ihmisiä, jotka mahdollisesti voivat samaistua tuntoihini ja pitävät tuntojani aivan oikeutettuina. Mielessäni kävi myös ajatus siitä, että ehkä olenkin itse tekstini suurin sensuuri. Ehkä tuntoni ovat niin kauan mielenisopukoissa pois päiväjärjestyksessä kun en niitä mihinkään auki kirjoita. Tai ehkä tuntemukseni ovat liian kipeitä / salaisia (?) tuotavaksi päivän valoon. Menipä syvälliseksi! huh.
Ehkä tästä lähin keskitynkin vain positiivisiin ja mukaviin asioihin, mitä elämässämme tapahtuu. Siihen kuinka hyvin asiat ovat! Miksi rypeä kaiken maailman ikävissä ajatuksissa kun kuitenkin niitä hyviä asioita tälläkin hetkellä on tuplasti enemmän. Mottonani on toiminut jo kauan sanonta: Every cloud has a silver lining. Miksi olen unohtanut tämän? Onko minuunkin alkanut iskostua tämä paljon puhuttu suomalainen melankolia? No en aio sen ainakaan ottaa ylivaltaa, vaan bloggailen niistä hyvistä asioista! Ihan mahtavaa viikon jatkoa teille kaikille lukijoille!
Eikö myös ole tärkeä saada ne "negatiiviset" ajatukset ja tunteet purettua ulos.? Niillä kun on tapana kasaantua sisälle valtavaksi möykyksi, ja ne sitten helposti saattaa päästä nakertamaan sitä positiivista pientä ihmistä.. Ja tämähän on oiva paikka purkaa myös ne negat kuin myös positiiviset tunteet/ajatukset ulos.. täällä kun ei kukaan sinua tunne. ja voi myös vertaistukea, neuvoja ja vinkkejä saada.. ja kyllähän välillä tekee ihan vaan hyvää kirjoittaa se paha-olo,tunteet ja ajatukset "paperille" , sekin huojentaa sitä oloa. :) Mutta hyvin olet onnistunut kyllä kertomaan vain positiiviset tuntemukset.. mutta kuten kaikki jotka läpikäyneet ovat joko henk.koht. tai läheisen kohdalla tuon prosessin, niin tietää ettei se elämä pelkillä ruusuilla tanssimista ole..
VastaaPoistaVaan ajatukset ja tunteet saattavat heitellä ääripäistä toiseen, varsinkin testojen aloittamisen myötä. Niin olisi ihan kiva niitä huolia,murheita,ynnämuita tunteita ja ajatuksia myös lukea :)